Porvarilliset Hyveet

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 12.02


Valistusaika on porvariston aikaa ja jossain määrin myös nousevan keskiluokan aikaa. Tämän keskiluokan hyveitä olivat säästäväisyys ja vaatimattomuus. David Hume kirjoitti eräässä esseessään siitä, kuinka juuri keskiluokassa on parhaat mahdollisuudet hyveiden harjoittamiselle. Ennen kaikkea kohtuuden harrastaminen kaikessa oli keskiluokan hyve, he eivät olleet liian köyhiä eivätkä liian rikkaita.

Seikkailukertomukset vaativat konventionaalisten sosiaalisten suhteiden poissaoloa. Keskiluokasta  lähtenyt Robinson muistelee isänsä puhetta, jonka tarkoitus on kieltää poikaa lähtemästä viettämään seikkailijan elämää. Isä varoittaa poikaansa seikkailuista ja suosittelee keskisäädyssä pysymistä. Myöhemmin autiolla saarella kärsiessään hän ajattelee usein katuvaisena juuri tätä puhetta ja sitä ettei ollut totellut isänsä ohjeita. (H K Riikonen Keskitiestä, teoksessa Keisari satiirikkona, ja muita tutkielmia Euroopan kulttuuriperinnöstä SKS 1998.)

”Hän sanoi, että seikkailuihin kaukaisille maille lähtevät vain ne, jotka ovat elämässään kerrassaan epätoivoisessa asemassa, tai sitten ne, joiden sekä lähtökohdat että tavoitteet ovat päätähuimaavan korkealla; sanotunlaiset miehet tavoittelevat kunniaa ja mainetta ryhtymällä tavallisesta poikkeaviin tekoihin. Tämä kaikki oli kuitenkin joko liian paljon minun yläpuolellani, tai sitten minä olin liian paljon sen yläpuolella, sillä minä kuuluin keskiluokkaan tai alempien yhteiskuntaluokkien ylempiin kerroksiin, minkä aseman isä oli pitkän kokemuksen nojalla havainnut parhaaksi kaikista vaihtoehdoista, sellaiseksi jossa saattoi elää kaikkein onnellisinta elämää joutumatta sen paremmin kärsimään yhteiskunnan työmuurahaisten raskaan raadannan kolhuja ja kurjuutta kuin myöskään saattamaan itseään häpeään  yläluokkien ylpeydellä, ylenpalttisuuksilla, kunnianhimolla ja kateudella. Hän sanoi, että yksi ainoa asia riitti todistamaan tuon aseman onnellisuuden, nimittäin juuri sen aseman saavuttaneita kaikki muut ihmiset kadehtivat, ja kuninkaatkin ovat usein voivotelleet surkeutta, joka seuraa suuruuteen syntyneitä ja toivoneet että olisivat saaneet sen sijaan syntyä kahden ääripään eli kurjuuden ja suuruuden välille; viisas se joka ymmärsi tämän ja rukoili vapahdusta niin köyhyydestä kuin rikkaudestakin.”

(Daniel Defoe, Robinson Crusoe s.10 –11, suom Juhani Lindholm, Otava 2000)