Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Satiirikko - Jonathan Swift

tekijä: bubbeli — Viimeisin muutos maanantai 28. syyskuuta 2009, 12.18


jonathan_swift
Charles Jervas: Jonathan
Swiftin muotokuva (1718)

Kerrotaan, että Jonathan Swift (1667 – 1745) oli niin vihainen ihminen että hän oli harmissaan jo siitä että hän oli syntynyt. Hän valitti sitä, miksi hänen täytyy kärsiä rangaistus vanhempiensa lemmen iloista. Seuraavaksi Swift valitti saaneensa koiran kasvatuksen, eli kuinka hänet kasvatettiin potkimalla, piiskaamalla ja kivittämällä. Koko Swiftin elämäkerran voisi kuvata tähän tapaan, aina vanhuuteen saakka, jolloin hän eli irlantilaisten ihailemana ja arvostamana tuomiorovastina. Itse hän sanoi vihaavansa koko seutua.

Ensin hän toimi journalistina Lontoossa, sen jälkeen Swift siirtyi kirkolliselle uralle, rovastiksi Dubliniin. Häntä kuohutti tapa kuinka Englanti sorti irlantilaisia ja otti maasta kaiken mahdollisen taloudellisen hyödyn. Salanimellä Swift kirjoitti niin voimakkaita poliittisia kannanottoja, että salanimen takana olleen henkilön paljastamisesta luvattiin iso palkkio. Irlantilaiset eivät kuitenkaan paljastaneet Swiftiä.

Swift oli rovasti, jolle uskonto merkitsi erittäin paljon – huomattavaa onkin se, että hänen satiirinsa liikkuvat aina maailmassa, jossa uskontoa ei ole. Myöskään Swiftin kirjoittamien Gulliverin retkien fantasiamaailmoista puuttuu uskonto. Onkin sanottu että Swiftissä on täysin kaksi erilaista puolta, ja että satiiri kosketti niistä vain toista.

Swiftin kirjoittamistyylille oli luonteenomaista loputon ironia, hänen terävä rationaalisuutensa osoitti kaiken optimismin kuvitelmaksi. Swiftillä ei ilmeisesti ollut mitään muuta valistusta vastaan, kuin sen taipumus optimismiin. Swift kirjoitti:

”Minä en vihaa ihmiskuntaa, ne ovat aivan toiset jotka vihaavat koska pitävät heitä järjellisinä eläiminä ja tulevat sitten pettymyksestä vihaiseksi koska näin ei olekaan.”

Pitkään Swiftiä pidettiin vain ironisena ihmisvihaajana joka kirjoitti hyvin. Hänen ironiansa ajateltiin ajautuneen liian pitkälle, terveen järjen tuolle puolen. Swiftin mieli sekosi lopulta. Myöhemmin Switin suosio on kohonnut, ja häntä arvostetaan aikakautensa parhaana ironikkona.