Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Tapakomediaa Vastaava Romaani Ja Fielding

tekijä: bubbeli — Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 12.02


Henry Fieldingistä sanotaan tulleen kirjailija pelkästä suuttumuksesta Richardsonin Pamela -romaanin naiiviutta kohtaan. Fieldingin mukaan Pamelan intiimi kirjemuoto on tunteita paisuttelevana ja sentimentaalisena vaarallinen. Kirjeromaanin näkökulma on henkilöiden sisäinen, siksi Fielding itse tarkastelee erilaisia moraalisia tyyppejä ulkopuolelta käsin. Henkilöiden hahmottaminen ulkonaisesta todellisuudesta käsin oli Fieldingille tuttua hänen näytelmäkirjailijan vuosiltaan.

”Fieldingillä oli romaanikirjailijaksi ryhtyessään takanaan menestyksekäs ura näytelmäkirjailijana. Hän oli kirjoittanut kolmattakymmentä vähintään kohtuullisesti menestynyttä ajanmukaista tapakomediaa. Kun Fielding siirtyi näytelmästä romaaniin, syntyi tapakomediaa vastaava romaanityyppi.”

(Liisa Saariluoma: Muuttuva romaani 1989, 83)

Absoluuttinen moraali on Fieldingin mukaan mahdotonta todellisessa elämässä, hän halusi edistää 'empiiristä' moraalia. Hänen henkilöhahmonsa eivät ole ideaalityyppejä kuten klassistisessa kirjallisuudessa. Niissähän tyypit ovat universaalien ominaisuuksien konkretisoitumia, siten että esimerkiksi saituus konkretisoituu saituriksi.

Fieldingin romaani Joseph Andrews (1742)  on myös Pamelan parodia. Tämä Joseph on Pamelan hyveellinen ja siveä veli. Myös häntä lähenneltiin palveluspaikassa ”Rouva Bn” innolla. Joseph Andrewsin ystävä, eräs pastori on puolestaan  absoluuttisen moraalin edustajana on elävässä elämässä sokea ja naurettava, avuton ja sinisilmäisyyteensä pakeneva tyyppi.

Joseph Andrews pitää kiinni siveydestään, mutta koska hän on mies siveyttä uhkaavat seikkailut saavat hänen hyveellisyytensä naurettavaan valoon. Sillä ajan moraalin mukaan mies ei menetä kunniaansa rakkausseikkailuissa, tietyissä rajoissa se on anteeksiannettavaa. Vain naisen kohdalla kunnian menettäminen on peruuttamatonta.

Fieldingin tunnetuin romaani on kuitenkin Tom Jones – sen komealta miessankarilta eräs walesilainen soul-laulaja 1960-luvulla otti taiteilijanimen Tom Jones ja tuli maailmankuuluksi.

Tom Jones ei ole moitteettoman siveä sankari. Hänen päähyveensä on hyväntahtoisuus. Hänen rakkausseikkailunsa johtuvat paljossa siitä, että hän haluaa vain ilahduttaa halukkaita naisia. Tom oppii kyllä saadessaan lisää elämänkokemusta.

”Tom Jonesin” juonta on pidetty kaikkien aikojen täydellisimpänä romaanijuonena. Tapahtuminen sisältää mitä erilaisimpia asioita, käänteitä, yllätyksiä. Mutta kaikki tapaukset seuraavat luonnollisella tavalla toisiaan. Tapahtumat patoutuvat kuin itsestään katastrofeiksi, jännitystä pidetään yllä, mutta lopussa lukija hämmästelee kuinka kaikki, satunnainenkin aines osoittautuu osaksi kokonaisuutta.

Fielding osasi karrikatyyrien hahmotuksen näytelmissään. Proosassaan hän kiistää luovansa karrikatyyrejä ja väittää kuvaavansa ihmisiä sellaisena kuin he todella ovat. Nykyään tällainen ajatus on mahdotonta - koska se mitä ihminen todella on, on niin ongelmallinen kysymys.

Fielding kehitti kaikkitietävää kerrontatekniikkaa, samaa traditiota ovat sitten voineet jatkaa Englannissa pian Dickens, Jane Austen ym.