Romaani Ja Naisen Herkkyys

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 12.02


”Romaanilla ja sukupuolella on läheinen suhde 1700-luvun kirjallisuudessa. Romaania pidettiin lukijakuntansa enemmistön ja luetuimpien kirjailijoiden perusteella nimenomaan naisten lajina. Genren sukupuolittumisen syyksi arvuuteltiin nimenomaan rakkauden keskeistä osuutta romaaneissa. Romaanit olivat ennen muuta rakkauskertomuksia; rakkaus sai naiset lukemaan ja kyky rakastaa heidät kirjoittamaan.

Jotkut kirjoittavat miehet ylistivät ja jopa kadehtivat  naisille ominaista ”sensibiliteettiä” eli tunneherkkyyttä, tunteiden erittelyn kykyä ja kykyä asettautua toisen asemaan. Choderlos de Laclos´n mukaan naisilla oli yleisesti romaanikirjailijan tarvitsemia ominaisuuksia, kuten ”herkkää tunnekykyä, hienostuneisuutta, syvällisyyttä ja tahdikkuutta”. Samoin markiisi de Saden mukaan naisten hienostuneisuus teki heistä miehiä sopivampia kirjoittamaan romaaneja. Miehet eivät tästä suinkaan lannistuneet: de Laclos´n ja de Saden tuotannosta voi päätellä, että halu kirjoittaa kuin nainen ylitti miehen tunnon sukupuolensa olennaisesta kyvyttömyydestä.

Toisten miesten mukaan romaanit ja romanssit olivat lähinnä mielikuvitusta kiihottavaa viihdettä, jolla oli paha tapa ensin vietellä ja sitten orjuuttaa lukijansa rakkauden lupauksella. Sikäli kuin rakkaus oli naisten valtakunta, romaanit olivat välineitä tuon valtakunnan laajentamiseksi. Miehet asettuivat vastustamaan tätä laajenemista kahdella tavalla: joko he kieltäytyivät lukemasta romaaneja tai sitten he yrittivät ohjata lukioita pois kirjallisuudesta kohti vapaiden miesten filosofiaa.”

(Teemu Ikonen: Naismiehiä ja miesnaisia, Fiktioita sukupuolesta Nuori Voima 1/01 s. 14)