Rousseaun Tunnustukset

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 12.02


Rousseaulla välittömyyden ja kontrollin ristiriita hallitsee useita kirjoja. Dialogit –teoksessa 1761 Rousseaun ristiriitaisuus kärjistyy etunimen ja sukunimen väliseen kiistaan. Sukunimi Rousseau arvostelee sitä, että etunimi on aistiensa orja. Jean-Jacques etunimi puolestaan arvostelee sukunimeään siitä, että tämä tarkkailee aina itseään. Sukunimi vain kirjoittaa ja analysoi, mutta ei pysty koskaan spontaaniin elämään.

Dialogeista muodostuu spontaanin ja tarkkailevan elämänasenteen yhteentörmäys. Jean-Jacquesin  mukaan kirjoittaminen pilaa spontaanin elämän – häneltä jäi huomaamatta kuinka spontaanisti ja voimakkaasti Rousseau eli kirjoittaessaan. Julie esitetään tunteellisena naisena joka tarvitsee miehen kontrolloimaan mielialojaan, kasvatusromaani Emilessä lapsi on spontaani ja luonnollinen olento joka tarvitsee kontrolloivan opettajan.

Kun Rousseau karkotettiin kirjojensa vuoksi Ranskasta, hän sai turvapaikan Englannissa itsensä filosofi David Humen luota.  Seurasi pari hyvää vuotta, filosofista ystävyyttä ja tuotteliasta aikaa. Sitten välit viilenivät, kuten kaikilla jotka ovat tunteneet Rousseaun. Hän palasi Ranskaan ja vaelteli taas umpimähkään maaseudulla pitkät ajat. Hän kirjoitti silloin kuuluisia ja pahamaineisia Tunnustuksiaan jotka sai julkaista vasta hänen kuolemansa jälkeen 1782.

Viimeistään Tunnustusten jälkeen voimistui se näkemys, että Rousseau oli hullu. Hänestä on tehty paljon diagnooseja, jotka kertovat ehkä enemmän psykologian historiasta kuin kohteestaan. Rousseau on diagnosoitu raivotautiseksi, dementikoksi, psykopaatiksi, persoonallisuudeltaan jakautuneeksi, emotionaalisesti vaurioituneeksi, neuroottiseksi ja vainoharhaiseksi. Lääketieteellisesti Rousseaun aivoja tutkittiin hänen kuolemansa jälkeen ja väitettiin että fyysiset vauriot aivoissa aiheuttivat kaiken.

Tunnustuksissaan Rousseau valittaa, kuinka hänen on mahdotonta tavoittaa toisia ihmisiä, kuinka hän ajautuu pakosta yksinäisyyteen. Toisten mielipiteillä ei hänelle ollut mitään arvoa. Mutta omien fiktiivisten hahmojensa kanssa hän pystyy kuitenkin luomaan mitä läheisempiä keskusteluja. Hän vapautuu yksinäisyytensä aiheuttamasta ahdistuksesta vaeltaessaan ja antautuessaan kiihkeisiin keskusteluihin kuvitteellisten henkilöiden kanssa.

Rousseau on vakuuttunut, että hän on täysin erilainen kuin kukaan muu ihminen. Se, että hän puhui, pukeutui ja käyttäytyi täysin omalaatuisesti oli vain merkki siitä kuinka erilainen hän on sisäisesti. 

Joidenkin mukaan Rousseaun elämä oli yksinäisyyttä, että hän oli kyvytön heräämään erillisyydestään ihmisten keskelle. Toiset olivat sitä mieltä, että hän oli harvinaisen rehellinen ihminen korruptoituneessa maailmassa. Monet uskoivat että Rousseau oli toteuttanut sen mistä puhui:  luonnollinen ihminen pystyy elämään villinä ja normeista välittämättä.

Rousseau kertoo ”Tunnustuksissaan” että hänellä ei ole salattuja eikä kätkettyjä tunteita. Kaikki on näkyvillä hänen kasvoissaan.  Hänen tunteensa ovat liian voimakkaita, että hän voisi kätkeä niitä.

”Minulle on täysin mahdotonta kätkeä mitään mitä tunnen, tai ajattelen, sydämeni on läpinäkyvää kristallia.”

Kuitenkin Rousseaulle on mahdotonta ymmärtää, miksi toiset ihmiset eivät näe hänen sisäisyyttään, vaikka se hänen itsensä mukaan on niin näkyvää.

”Miksi on niin vaikea yhdistää sitä, miten me näemme itsemme ja miten toiset näkevät meidät.”

Tämän sanotaan olleen Rousseaun Tunnustusten varsinainen tarkoitus – yrittää kirjoittamalla saada toiset näkemään sitä, mikä oli niin välitöntä hänelle itselleen. Tämä toive on mahdoton; ihmisen oleminen omalle itselleen on aina jotain muuta kuin mitä voi välittää toiselle.