Skip to content. | Skip to navigation

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Villi Lapsi Ja Kasvatusromaani

by bubbeli — last modified Apr 15, 2008 12:02 PM


Rousseau esittää kasvatusromaanissaan Emile (1762) yllättävän rinnastuksen -  lapsi on modernin yhteiskunnan jalo villi.  Hän kirjoittaa: ”Emile ei ole villi, jonka voi jättää autiomaihin, hän on villi joka on tarkoitettu elämään kaupungeissa.”  Lapsi on villi-ihminen koska hän ei ole kansalainen, hän ei ole vielä sopeutunut yhteiskuntaan.

”Ette koskaan onnistu kasvattamaan oppilaistanne viisaita ihmisiä, ellette ensin anna heidän olla raakalaisia.”

Moderni käsitys lapsen aitoudesta, viattomuudesta ja vaistomaisuudesta on Rousseaun löytö. Tuona aikana lapsella sellaisenaan ei yleensä ollut arvoa, lasta kasvatettiin vain aikuisuutta varten.  Mutta Rousseaun mukaan ihmisluonnon vapauttaminen lähtee juuri lapsuudesta.

Kuinka on mahdollista, että mies joka lähetti omat lapsensa lastenkotiin, saattoi kirjoittaa tällaista? Eräs mahdollisuus on se, että Rousseau kirjoitti fiktiota siitä mihin hän itse ei pystynyt. Yleensäkin fiktiolla on varsin tärkeä merkitys Rousseausta liikkeelle lähtevässä ”lapsuuden vallankumouksessa”.

”Järkisyiden iästä alkaa yhteiskunnallinen orjuus… antakaamme ainakin yhden elämän kohdan olla vapaa tästä ikeestä mikä ei ole luonnon tuottamaa ja myöntäkäämme lapsuudelle luonnollisen vapauden harjoittaminen joka ainakin joksikin aikaa poistaa orjuudesta aiheutuneet paineet.”

Tästä otteesta näkyy, kuinka Rousseau varsin kumouksellisesti hahmottaa lapsuutta sinänsä arvokkaana onnen kautena. Aikana, jolloin lapsuudella ei ollut arvoa omana ikävaiheenaan, tuo lapsuuden arvo täytyi kuvitella. Empiirisesti sitä ei voinut osoittaa, koska empiirisen aineiston avulla ei voi todistaa sellaista minkä olemassaolosta ei ole vielä havaintoja. Siksi Rousseaun oli kuvattava vain mahdollinen maailma: asetettava siihen luonnollinen lapsi ja hänen opettajansa. Mutta pelkkänä fiktiona ”lapsuuden utopia” jää vain kuvitelmaksi, siksi Rousseau kehittelee tätä fiktiotaan tieteellisen tarkasti. On sanottu, että Rousseaun Emile on ”metodologista fiktiota”.

Rousseau hahmottaa teoksessaan leikin merkitystä lapselle: ”Jokainen, joka tekee mitä tahtoo on onnellinen, jos hän riittää itselleen, näin on laita luonnontilassa elävien ihmisten ja lasten.”

Roussaun Emilen lapsikuva on kuitenkin vanhentunut sikäli, että juuri hänestä on lähtöisin käsitys lapsuudesta ”viattomuutena”.  Se on estänyt monien lapsuuteen liittyvien ristiriitojen käsittelyä.