Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Mitä on Valistus?

tekijä: bubbeli — Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 12.02

”Valistus on ihmisen pääsemistä ulos hänen itsensä aiheuttamasta alaikäisyyden tilasta. Alaikäisyys on kyvyttömyyttä käyttää omaa järkeään ilman toisen johdatusta. Itseaiheuttamaa tämä alaikäisyys on silloin, jos sen syynä ei ole järjen puute, vaan päättämisen ja rohkeuden puute käyttää järkeään ilman toisen johdatusta. ”Sapere aude” (Uskalla olla viisas)! Valistuksen tunnuslause on siis : käytä rohkeasti OMAA järkeäsi.

Laiskuus ja raukkamaisuus ovat syitä siihen, miksi niin suuri osa  ihmisistä kuitenkin, sen jälkeen kun luonto on ja kauan sitten vapauttanut heidät vieraasta johdatuksesta, mielellään jää alaikäiseksi koko elämänsä ajaksi, ja miksi toisten on niin helppo ryhtyä näiden holhoojiksi. On niin mukava olla alaikäinen. Jos minulla on kirja joka ymmärtää puolestani, tai lääkäri joka määrää ruokavalioni puolestani jne. silloin minun ei tarvitse itse vaivata itseäni. Minun ei ole tarpeen ajatella, mikäli vain pystyn maksamaan; toiset hoitavat kyllä ikävät asiat puolestani. Holhoojat, jotka ovat hyväntahtoisimmin ottaneet ihmiset valvontaansa, pitävät huolen siitä, että valtaosa ihmisistä (heidän joukossaan koko kauniimpi sukupuoli) pitää kehitystä täysi-ikäisyyteen  paitsi vaivalloisena, myös kovin vaarallisena. Kun he ovat tehneet karjansa typeräksi ja estäneet  huolellisesti näitä rauhallisia luontokappaleita uskaltamatta ottaa askeltakaan siitä reikätuolista, johon he ovat nämä sulkeneet, sitten he osoittavat näille mikä vaara uhkaa, mikäli nämä yrittävät kävellä yksin…

Jokaisen yksittäisen ihmisen on siis vaikea päästä ulos melkein luontaiseksi tulleesta alaikäisyydestä. Hän on jopa mieltynyt siihen eikä toistaiseksi todellakaan pysty käyttämään omaa ymmärrystään, koska hänen ei ole milloinkaan annettu yrittää sitä.…”

(Suom. Tapani Kaakkurinniemi, teoksessa Mitä on valistus? Toim. Juho Koivisto, Markku Mäki, Timo Uusitupa, Vastapaino 1995, s.77-78)