Saksan porvarillisesta draamasta

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 12.02


Saksassa draaman muutokset heijastivat varsin suoraan kulttuurisen vallan vaihtumista aatelistolta porvaristolle. 1700-luvulla Saksaan kehittyivät suurten kaupunkien kiinteät teatterit, ja niiden yleisö oli valtaosin kaupunkiporvaristoa. Sitä ennen barokin aikana olivat kehittyneet aateliston omat hoviteatterit, kansanomaiset kiertävät teatterit esittivät tasotonta viihdettä. Näiden välimuodoksi kehittyvät kaupunginteatterit, jotka esittivät sekä kevyttä että ylevää draamaa. 

Klassissmi vaikutti Saksaan 1700 -luvun alussa, silloin taiteen esikuvia etsittiin erikoisesti Ranskasta. Valistusklassismia ranskalaisessa mielessä edusti Saksassa vain yksi teoreetikko, kirjallisuuden professori ja kirjailija  Johan C Gottsched (1700-1766). Hän ihaili ranskalaista draamaa; Corneillen ja Racinen tragedioita.

Gottsched kirjoitti itse klassismin muoto- ja rakennesääntöihin draamoja. Hän julkaisi saksalaisten kirjailijoiden valistukseksi runousopin Boileaun malliin. Teoksessaan hän vastusti erityisesti Shakespearea, jonka draamoja hän piti luonnottomina ja säännöttöminä.

Gottschedin draaman uudistusohjelma herätti pian kritiikkiä. Klassismia pidettiin vanhentuneena, Gottschedia itsevaltaisena ja yksipuolisena  henkilönä.

Lessing hyökkäsi voimakkaasti Gottschedia vastaan ja sai näin alulle saksalaisen draaman varsinaisen nousukauden.

Hänen vaikutteensa tulivat Englannista eikä Ranskasta kuten Gottschedilla. Lessing toimi tällöin Saksassa majailevan Volteiren sihteerinä, mutta ei pitänyt Voltairesta eikä hänen näytelmistään. Lessingiä kiinnosti englantilainen draama, paitsi Shakespeare myös uusi porvarillinen komedia. Lessingin Miss Sara Simpson oli kyynelkomedia englantilaiseen malliin. Se oli proosamuotoinen ja sijoittui nykyisyyteen, nämä kaikki olivat englantilaista vaikutusta.

Suorasanainen, toiminnaltaan rönsyilevä draama kiinnosti erityisesti porvarillista yleisöä. Klassistiset muodon ja toiminnan ykseydet eivät heitä kiinnostaneet. Kuten Englannissa porvarillinen romaani opetti suuren yleisön lukemaan kirjallisuutta, samoin saksalainen draama opetti suuren, porvarillisen yleisön käymään teatterissa. Saksalainen näyttämö sai kansallisen muotonsa, jota myöhemmin romanttinen draama jatkoi.

Lessing loi myös teatterikritiikkiä aivan uuteen suuntaan.  HAMBURGISCHE DRAMATURGIE (1767-69) oli ensimmäinen kriittinen katsojille jaettu teatterilehti. Lessing toimi Hampurin teatterissa dramaturgi-kriitikkona.

Lehdessään Lessing arvosteli ranskalaista draamaa keinotekoisuudesta, ja vertasi niitä jatkuvasti Shakespearen teosten luonnollisuuteen. Kun Gottschedille luonnon seuraaminen oli vielä klassismin mukaista normien seuraamista, niin Lessingille se oli jo todellisuusvaikutelman tavoittelua.

Lessing pyrki osoittamaan kuinka klassismi on oikeastaan hyvin kaukana antiikin hengestä, vaikka pyrkikin ottamaan esikuvansa sieltä. Lessing tulkitsi uudestaan antiikin tragedioita.