Lessingin Komedia Ja Tragedia

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos maanantai 28. syyskuuta 2009, 12.18


lessing
Anton Graff: Gotthold Ephraim
Lessing (1771)

Gotthold E Lessing (1729 – 81) oli monipuolinen kirjailija ja teoreetikko. Lessing onnistui siinä, missä aiemmin moni oli epäonnistunut; hän kirjoitti onnistuneen porvarillisen tragedian Miss Sarah Simpson (1755). Pitkään oli pidetty mahdottomana sitä, että syvä traagisuus voisi liittyä porvarilliseen asenteeseen, se liitettiin vain ylhäisaateliseen asenteeseen. Lessing onnistuu, koska hän kätkee Euripideen Medeiasta löytämänsä asetelman tragediaansa.

Lessing oli ensimmäinen teoreetikko jolle ”luonnon seuraaminen” taiteessa eli luonnonmukaisuus merkitsi jotain muuta kuin normien seuraamista. Teoreettisesti hän halusi vain oikeuttaa sen mitä Shakespeare oli tehnyt draamassa. Lessing avasi teoreettisilla kirjoituksillaan taiteelle ennen tuntemattomat mahdollisuudet. Se merkitsi taiteellisen työskentelyn näkemistä modernissa mielessä luovuutena. Hän oli ensimmäinen, joka alkoi hahmottaa taiteellista pelitilaa jossa vallitsee vapaus. Hän osoitti taiteilijalle ns. subjektiivisen, itsenäisen ja vapaan roolin.

Lessing painotti sitä, että taide on jotain aivan muuta kuin normien noudattamista. Hänen myötään tuli mahdolliseksi 'neron' ihailu ja nerokultti. Nerous, spontaanisuus, yksilöllisyys, tunteellisuus, luonnollisuus, alkuperäisyys tulivat Lessingin myötä taiteilijaa luonnehtiviksi ominaisuuksiksi.

KOMEDIA

Lessingin ensimmäinen suuri näytelmä etenee klassisen komedian tavoin rakkauskertomuksena - jossa joudutaan umpikujaan. Minna von Barnhelm -näytelmässä rakastavaisten umpikuja syntyy siitä, että Minnan sulhasta majuri von Tellheimiä epäillään sotarikoksesta. Ja vaikka majuri on syytön, hän ei pidä itseään enää tarpeeksi hyvänä puolisona ylväälle Minnalle. Lisäksi majurin oikea käsi on halvaantunut, ja siksi hän pitää itseään hyödyttömänä invalidina.

Kun Minna löytää sattumalta tämän majataloon piiloutuneen rakastettunsa ja ilmaisee välittömän ilonsa, niin majuri häpeilee itseään, kokee itsensä hylkiöksi ja välttelee Minnaa kaikin tavoin. Tavallisesti komedioissa ovelat palvelijat ovat ratkaisseet tällaiset rakastavaisten väliset väärinkäsitykset. Lessingin komediassa nainen itse selvittää tilanteen.

TRAGEDIA

Aristotelinen katharsiskseen johtava tunnetila oli Lessingin mukaan tulkittu väärin. Katharsikseen johtava tila ei ole ”kauhua ja sääliä” (Schrecken und Mitleid) kuten aiemmin on esitetty, vaan ”pelkoa (Furcht) ja sääliä”. Hänen mukaansa kauhu syntyy siitä että sankarille käy huonosti, kun taas pelko syntyy siitä että katsoja kokee että hänelle voi käydä samoin.

Lessing halusi välittää uutta englantilaista henkeä saksalaiseen draamaan, ja siksi hän sijoitti Miss Sarah Simpsonin nimenomaan Englantiin ja otti rakkausaiheen vaikutteet Richardsonin Clarissasta. Sarah on hyveellinen kuten Clarissa. Tämän kosija Mellefont puolestaan yrittää eroon paheellisesta elämästään ja on kuten Lovelace.

Varsinaiset tragedian ainekset Miss Sarah Simpsoniin tulevat kun sankarin entinen rakastajatar paljastaa raivonsa. Tämä pyrkii julmin keinoin rikkomaan rakastavaisten mahdollisuudet. Kun mies ilmoittaa jättävänsä tämän, hän vetää tikarin esiin ja julistaa olevansa uusi Medeia.

Lessingin merkittävin tragedia Emilia Galotti (1772) käsittelee samaa aihetta: naisen kunniaa. Siinä korkea virkamies käyttää mielivaltaansa saadakseen nuoren naisen itselleen. Tytöllä oli kuitenkin jo mainio sulhanen, ja isä näkee, että tytärtä ei odota muu kuin raiskaus ja kunnian menetys. Isä pelastaa tyttärensä kunnian surmaamalla tämän.

Nuori ja kuumaverinen ruhtinas rakastuu Emiliaan. Hän ei välitä vaikka neito on päivän kuluttua menossa naimisiin. Emilian sulhanen on hyvä, mutta laimea mies verrattuna ruhtinaaseen – ja tämä saa Emilian pään sekaisin. Lessingille ominaisesti, Emiliaa ei ole kuvattu yksioikoisen hyveelliseksi, eikä ruhtinasta pahaksi – molemmat on kuvattu intohimoisiksi ihmisiksi.

Loppukohtauksessa Emilia on tunnistanut oman ”kevytmielisyytensä” ja lausuu isälleen:

”Isä, vereni on yhä täynnä nuoruutta ja lämpöä kuin kenen naisen tahansa. Ja minunkin aistini ovat aisteja.”

Emilia sanoo pelkäävänsä kuitenkin joutuvansa vain ruhtinaan rakastajattaren asemaan - ja päättää siksi surmata itsensä. Silloin isä vapauttaa tyttärensä odotettavissa olevalta häpeältä ja työntää veitsen hänen rintaansa. Tytär suutelee siunaten isän kättä.

Emilian kuolema on Lessingin näkemyksen mukaan välttämätön, se on traaginen ja puhdistava ”katharsis”. Lessingin tragedian taustalta voi hahmottaa sen, kuinka porvarillinen maailma haastaa aatelisen. Tytär on arvokas isälle, mutta ei ihmisenä, vaan vaihdon välineenä. Ja raiskattu tytär on häpeäksi – hänestä on tullut naimakauppojen kannalta symbolisesti arvoton.

Draaman asetelma on porvarimies vastaan aatelismies. Aatelismiehen tapa käyttää valtaansa ottamalla rakastajattaria alemmista säädyistä paljastetaan mielivaltana, mutta isän valta tyttäreensä puolestaan oikeutetaan. Emilia on isällekin vain väline, sillä tappamalla tyttärensä hän pystyy voittamaan aatelismiehen. Sillä lopuksi isä heittää verisen tikarin ruhtinaan jalkoihin ja kiroaa ylempänsä.