Tunteiden herättäminen - Klopstock

Samaan aikaan kun Ranskassa vapaamieliset ja lähes ateistiset ajatukset saivat suosiota, Saksassa kauden merkittävin teos on heksametrilla kirjoitettu kristillinen eepos nimeltään Messias (1773).  F.G. Klopstockin runoelmaa oli odotettu parikymmentä vuotta, eli siitä lähtien kun ensimmäiset Messias –eepoksen laulut julkaistiin. Teos oli aikansa sensaatio, sitä luettiin, ja nuori Wieland ylisti sitä. Klopstockia sanottiin ”Saksan Miltoniksi”. 

Messias –eepos käsittelee suurta aihetta, sitä kuinka Jumalan viha ihmistä kohtaan muuttuu rakkaudeksi, kun Jeesus kärsii ihmiskunnan puolesta. Klopstock antoi suuntaa saksalaiselle lyriikalle. Hänen Messiaassa käyttämänsä heksametri oli esikuva romantiikan runoilijapolvelle.

Klopstock on myös ensimmäinen, joka otti teemakseen hieman kyseenalaisen isänmaallisen runouden, arkaaisen saksalaisuuden. ”Isänmaa” (Mein Vaterland 1768) -runossa hän näkee muinaisten germaanien sotaretket ekspansiona, ei sotaisina valloituksina; frankit ja englantilaiset saivat nimensä germaanisten heimojen mukaan. Lopulta hän ylistää Saksanmaata siitä, että se ei ole kolonialistinen maa eikä ole ryöstänyt eikä alistanut muita maanosia.  

Klopstockin vaikutus saksalaisessa lyriikassa on kuitenkin ennen kaikkea siinä, että hänen vaikutuksestaan runouden varsinaisena alueena alettiin pitää tunteita. Klopstockille runouden varsinainen alue ei ollut se, mikä valistuksen myötä korostui: ei filosofinen, ei opettavainen tai luontoa kuvaileva runous.

Käsitellessään lyriikkaa Klopstock painotti sitä, että esitystavan (Darstellung) tulisi olla sellainen joka saa lukijan tunteet liikkeelle. Kirjoittajan tunne ei hänen mukaansa välity suoraan lukijalle, vaan kirjoittajan tulee löytää vaikuttava esitystapa. On huomattava että Klopstockin mukaan kirjoittajan ei tule olla tunteiden vallassa, päinvastoin hänen tulee olla tietoinen käyttämiensä keinojen vaikutuksesta lukijaan. Hänelle ei ole vielä keskeistä, että runoilijalla täytyisi olla suuria tunteita ja että runous olisi yksilöllistä tunneilmaisua. Klopstockin mukaan tunteet eivät ole yksilöllisiä, vaan yleisiä, ja siksi runoilija voi herättää niitä ja aiheuttaa lukijassa harkittuja tunnereaktioita.

Klopstokin mukaan lyyrinen esitystapa poikkeaa muusta kirjallisuudesta siinä, että runouden tuli kuvata asioiden sisäistä olemusta, sen tuli hahmottaa asioita sisältä käsin. Mitä elävämpää on kuvaus, sitä  paremmin tavoitetaan seikkojen todellinen luonne. Seikkoja tuli kuvata niin elävästi, että ne liikuttivat lukijan sielua. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut Klopstockin mukaan sitä, että tunteilla väritettäisiin asioita. Kun kuvauksessa on tunteet ja tahto mukana, niin kohde tavoitetaan vaikuttavimmillaan. Runoilijan tehtävä on näyttää lukijalleen kohteen koko elävyys, tunteita herättävän sisäisyyden kautta, näin hän näyttää lukijoille seikoissa olevan emotionaalisen potentiaalin.

Klopstock oli saanut mesenaatikseen Tanskan kuninkaan, ja hän asui Kööpenhaminassa yli kaksikymmentä vuotta. Täällä hän harrasti mm. luistelua ja kirjoitti mm. oodin luisteluretkestä (Eislauf, 1764). Hän koetti sitoa luistelun rytmin oodiinsa, niin että taukojen tuli vastata pysähtyviä ja ponnistavia luistinten potkuja.

Klopstockin runoutta on sävelletty runsaasti (mm. Schubert).