Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Valistus Saksassa ja Pohjolassa

tekijä: bubbeli — Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 12.02


Saksalaisen valistuksen erityispiirteet ja pietismi

Saksanmaalla ei ollut samalla tavalla kulttuurikeskusta kuten Englannissa Lontoo tai Ranskassa Pariisi. Näin siis kahvila- ja sanomalehtikulttuuri ei ollut yhtä keskeistä Saksassa. Kun englantilaista kirjallisuutta luonnehti kirjamarkkinoilla toimiminen ja ranskalaista puolestaan radikaali uskonnon kritiikki, niin saksalaisen valistuksen taustalla ovat kahviloiden sijaan pappilat ja salongit. 

Saksalaisen Aufklärugin kirjailijat tulivat usein protestanttisista pappiloista tai virkamiesperheistä. Siksi saksalainen valistus painotti kansansivistystä eikä tukeutunut markkinoihin kuten Englannissa, se oli myös uskonnollista toisin kuin Ranskassa.

Pietismillä on ollut suuri vaikutus saksalaiseen älymystöön 1700-luvulla. Pietismin ja valistuksen pyrkimykset liittyivät  yhteen siinä, että molemmat tahot painottivat kansansivistystä, varattomille perustettiin kouluja.

Useat kirjailijat ja ajattelijat tulivat pietistisistä pappiloista, ja vaikka he usein etääntyivät uskonnosta ja korostivat järjen ja tosiasioiden merkitystä, niin silti pietistinen omakohtaisuuden vaatimus on usein jäänyt heihin vaikuttamaan. Immanuel Kant oli pietistisestä kodista ja säilytti koko ajan filosofina omakohtaisen ajattelijan rehellisyyden omalle itselle.

Pietismin ja valistuksen pyrkimykset liittyivät yhteen tavassa korostaa yksilöllisyyttä. Pietismissä keskeinen seikka oli yksilöllinen kääntymyksen kokemus, johon liittyy vahva itsetutkiskelu ja itsetilitys. Esimerkiksi August Franke kirjoitti tarkan ja hienovivahteisen kuvauksen oman kääntymyksensä vaiheista, ja sen tavasta kertoa kääntymyksestä tuli esikuva omaelämäkerralliseen kirjoittamiseen.

Kirjailijoista esimerkiksi Wieland oli lähtökohdiltaan pietisti, joka vapaamielisenä kannatti myös aistillisia nautintoja. Eräs hänen keskeinen teemansa on pyrkimys omakohtaisesti yhdistää henkinen ja aistillinen elämänasenne. Tuossa Wielandin omakohtaisen kehityksen korostamisessa näkyy myös pietistinen velvollisuus omaa itseä kohtaan. Onkin sanottu, että pietistiset vaikutteet saavat hienon muodon, kun Wielandin romaaneissa on idullaan ”kehitysromaani” – eli romaanimuoto joka keskittyy kuvaamaan ulkoisen sijaan ihmisen sisäistä kehitystä.