Kieli Ja Tieto

Todellisuus nähtiin valistuksen kirjallisuudessa ennen kaikkea realistisina yksityiskohtina. Kun klassistinen sääntöestetiikka pyrki selkeään kieleen, niin valistuksen ihanteeksi tuli selkeä ja konkreettinen kieli. Klassismi painotti hallittua kokonaisuutta kaikessa, valistus puolestaan arvosti faktoja, ja varsinkin englantilaisessa romaanissa asiat tulivat tärkeämmäksi kuin hallittu ja tyylikäs kokonaisuus.

Ranska otti vallan valistuksen johtavana kielenä, ”universaaleimpana, filosofisimpana, vähiten ristiriitoja sisältävänä ja johdonmukaisimpana kielenä” - kuten ranskan ylistäjät sanoivat.

Valistuksen myötä syntyy uudenlainen asiatyyli:  siinä yhdistyvät porvarillinen realismi, vakavuus, rohkeus ja keveys (Voltaire). Klassisella kaudella asiatyyli oli aina ylevää, epäarkista, ja siinä kiinnitettiin erityistä huomiota sopivaisuuteen.

Valistukseen liittyy hyökkäys ”ennakkoluuloja” ja virheitä, ja kyselemätöntä auktoriteettiuskoa vastaan. Kriittisyys on valistuksen ydinsana.

Retorinen tyylittely sai antaa tilaa mahdollisimman suoralle ja toteavalle ilmaisulle. Proosasta tuli entistä lineaarisempaa koska suosittiin mahdollisimman suoria rakenteita.

Kieli liitettiin voimakkaasti ”terveen järjen” palvelukseen, mielikuvituksellista kieltä karsittiin ja tilaa tehtiin faktoille. Lapset saivat oppia että valehteleminen oli kielen väärinkäyttöä. Kaikkialla kielen tuli palvella konkreettisten asioiden käsittelyä. Samalla tunteiden ja mielialojen ilmaiseminen köyhtyi.

Kun yleisenä tavoitteena oli pyrkiä järjestykseen kaikessa, niin tunteiden ilmitulemisen alueeksi tuli ”epäjärjestys”.  Kirjallisuudessa kuvataan tunteiden esille ryöpsähtämistä nimenomaan kohtina, joissa ennalta suunniteltu järjestys rikkoutuu. Tuulenpuuska, joka saattaa naisen asun epäjärjestykseen, voi aiheuttaa kontrolloimattomia tapahtumia: lähentelyjä, rakkaudentunnustuksia, hermoromahduksia ym.  Naisen horjahtaminen, kaatuminen tai hypähtäminen, jossa paljastuu normaalisti kätkössä ollut nilkka, voi herättää tunteenpurkauksen.