Sosiaalinen Taso
1700 –luvun lopulla sivilisaatio ja kulttuuri alkoivat erkaantua ja merkitä
eri asioita. Sivilisaatiota alettiin pitää keinotekoisena erotukseksi luonnollisesta
tilasta, näin sivilisaatio alkoi merkitä epäaitoa, ulkonaisten ominaisuuksien
vaalintaa. Kulttuuri puolestaan alkoi merkitä humaanien ja henkisesti aitojen
tarpeiden aluetta. Rousseausta alkanut sivilisaatiokritiikki antoi suuren merkityksen
kulttuurille. Kulttuuria alettiin pitää ’sisäisen’ tai ’henkisen’ alueena erotukseksi
’ulkonaisesta’. Tämän vaihtoehdon päävaikutus oli, että kulttuuri yhdistettiin
uskontoon, taiteeseen, omakohtaiseen elämään, ja se oli vastakkaista sivilisaatioon
ja yhteiskuntaan nähden. Toisin sanoen sivilisaatio ymmärrettiin jähmettyneeksi
alueeksi. Luovat taidot liitettiin taiteisiin (’the arts’), ja kulttuurista
tuli merkitysten ja arvojen maailmaan viittaava termi.
Modernissa muodossaan ‘kirjallisuuden’ käsite ei noussut esiin ennen kuin 1700-luvulla, eikä se ollut täysin kehittynyt kuin vasta 1800-luvulla Sen esiinnousun ehdot olivat kuitenkin kehittyneet renessanssista lähtien. Itse sana tuli käyttöön englannin kielessä 1300-luvulla seuraten ranskan- ja latinankielisiä edeltäjiään; sen juurena oli latinan ’littera’, kirjain tai aakkonen. ’Litterature’ oli siten itse asiassa lukemisen tila: sitä että osasi lukea, oli lukenut.
’Literature’ merkitsi sen alueen hahmottumista, joka aiemmin oli nimitetty retoriikaksi; sen lisäksi kirjallisuus alkoi merkitä lukemiseen erikoistumista. Kun tuohon aikaan ’poetry’ oli tarkoittanut mielikuvitukseen perustuvaa luovuutta niin ’literature’ ei ollut niinkään aktiivista tekemistä vaan lukemista. Pikemminkin lukemisena kuin kirjoittamisena ’literature’ viittasi lukeineisuuteen. On tärkeää huomata että 1700-luvulla ’literature’ määritti selvästi henkilön sosiaalisen erikoislaadun – hänessä on lukeneisuutta. Näin siis ’literature’ oli ensi sijassa sosiaalinen käsite, joka ilmaisi tiettyä sivistyksellistä tasoa.
(Raymond Williams: Marxismi, kulttuuri ja kirjallisuus, suom. Mikko Lehtonen 1988, 61 –62)