Skip to content. | Skip to navigation

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

by huli — last modified Sep 09, 2010 05:00 PM

Poptaiteella tarkoitetaan Yhdysvalloissa ja Englannissa sekä myöhemmin myös monissa muissa länsimaissa ilmennyttä esittävää ja tietoisen realistista taidesuuntausta.

1. Aika, paikka ja syntykonteksti?

Poptaide sai alkunsa Englannissa ja Yhdysvalloissa 1950-luvun puolivälissä ja sen huippukautta oli 1960-luku. Suuntauksen synty liittyi taloudelliseen nousuun ja kulutusyhteiskunnan muotoutumiseen. Lisäksi Yhdysvaltojen poptaide voidaan nähdä vastareaktiona ekspressionistisille taidesuuntauksille. Lontoo ja New York toimivat poptaiteen keskuksina. Tosin samantyylistä taidetta esiintyi tuolloin myös muissa Euroopan maissa. Esim. Ranskassa poptaidetta kutsuttiin uusrealismiksi.

2. Keskeiset pyrkimykset?

Poptaiteilijat pyrkivät teoksissaan rikkomaan rajoja taiteen ja arkipäiväisten esineiden, kuvien ja populaarikulttuurin tuotteiden välillä. Keskeisenä pyrkimyksenä oli myös valmistaa populaaria ja kansantajuista taidetta suurille massoille. Usein poptaiteessa taiteilijan kädenjälki pyrittiin häivyttämään ja samalla myös herättämään keskustelua siitä mikä on taidetta. Poptaiteelle ominaista oli ihastunut tai huvittunut suhtautuminen yhteiskunnan ominaisuuksiin (nopeuteen, tehokkuuteen, uutuudenviehätykseen ja eroottisuuteen). Englannissa suuntauksen taide pyrki erityisesti ironisoimaan yhteiskunnan kaupallisuutta ja liiallista erotismia.

3. Aiheet?

Poptaiteessa taiteilijat hakivat aiheensa mm. sarjakuvista, kuvalehdistä, mainoksista, pakkauksista, viihteestä, elokuvista, pop-musiikista, radiosta ja televisiosta. Ylipäänsä suuntauksen aiheena oli massakulttuuri ja myöhemmin koko amerikkalainen elämänmuoto.

4. Tyylilliset ja tekniset ominaispiirteet?

Poptaide käytti teoksissaan mainoksista ja sarjakuvista tuttua ilmaisua, jolle ominaista olivat esittävyys, realistisuus, viivan ja rakenteen voimakas selkeys sekä kirkkaat värit. Poptaiteessa persoonallinen tyyli eliminoitiin ja tunteet työnnettiin taka-alalle. Tämä tapahtui mm. monistamisen ja mekaanisen toiston kautta. Lisäksi suuntauksen taiteessa käytettiin paljon kollaasi- ja silkkipainotekniikkaa, sekä rasterointia muistuttavaa pilkutusta, joka toi maalauksiin painokuvamaisen ilmeen. Myös dadan esineveistokset tulivat uudelleen muotiin poptaiteen myötä.

5. Vaikutteet & esikuvat?

Varsinkin Yhdysvaltojen poptaide otti vaikutteita dadaismista. Toisinaan suuntausta on tästä syystä kutsuttu myös neodadaksi.

6. Myöhempi merkitys?

Poptaide oli omalta osaltaan raivaavamassa tietä monille nykytaiteen ilmaisumuodoille.

7. Arkkitehtuuri?

Suuntauksessa ei esiintynyt arkkitehtuuria.

8. Keskeiset taiteilijat?

Englanti: Richard Hamilton (s.1922)

               Eduardo Paolozzi (1924-2005)

               Peter Blake (s.1932)

               David Hockney (s.1937)           

USA: Roy Lichtenstein (1923-1997)

         Robert Rauschenberg (s.1925)

         Andy Warhol (1928-1987)

         Claes Oldenburg (s.1929)               

         Jasper Johns (s.1930)

         Tom Wesselman (s.1931)

         James Rosenqvist (s.1933)

         Jim Dine (s.1935)                            

9. Keskeinen esimerkkiteos?

Richard Hamilton: Just What is it That Makes Today´s Homes So Different, So Appealing? (1956).

Andy Warhol: Sata Cambell-keittopurkkia (1962).

10. Historiallisia yhtymäkohtia?

1956: Suezin kriisi: Israel hyökkäsi Siinain niemimaalle.

1962: Ensimmäinen musta oppilas, James Meredith, rekisteröityi Mississippin yliopistoon.

 

 

Kirjallisuuslista: