Skip to content. | Skip to navigation

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

by huli — last modified Sep 09, 2010 05:00 PM

Uusekspressionismi nimitystä on käytetty 1970-lopulla muodostuneista figuratiivisen maalaustaiteen suunnista. Sitä on kutsuttu myös ”gesturaaliseksi figuratiivisuudeksi”.

1. Aika, paikka ja syntykonteksti?

1970-luvun lopulta lähtien vaikuttanut ja erityisesti 1980-luvulla kukoistanut taidesuuntaus oli suosittua niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin. Italiassa vaikutti transavantgardia-niminen taiteilijaryhmä ja Saksassa Neue Wildeniksi kutsuttu ryhmä. Uusekspressionismilla oli vahva asema myös Suomen taiteessa.

2. Keskeiset pyrkimykset?

Uuseksressionismille oli keskeistä pyrkimys tunneperäisyyteen ja taiteilijan persoonan korostamiseen. Se toimi selkeänä vastareaktiona älyä ja persoonattomuutta korostaville taidesuuntauksille kuten käsitetaiteelle ja minimalismille.

3. Aiheet?

Uusekspressionistisen taiteen aiheet saatiin pääasiallisesti unesta, alitajunnasta, myyteistä, historiasta tai seksuaalisuudesta.

4. Tyylilliset ja tekniset ominaispiirteet?

Uusekspressionismi korosti figuratiivisuutta, joskin sen piirissä esiintyi myös sekä abstrakteja että nonfiguratiivisia teoksia. Tyylillisesti yhteisenä nimittäjänä toimi korostunut maalauksellisuus ja visuaalisuus. Uusekspressionismille tyypillistä oli uusprimitiivisyys ja raju brutaalius sekä eloisien värien ja toisinaan myös banaalien väriharmonioiden käyttö. Etenkin Saksassa uusekspressionismi jatkoi ekspressionismin perinteitä sekoittaen siihen myös muita aineksia.

5. Vaikutteet & esikuvat?

Keskeisenä vaikutteena uusekspressionismille toimi ekspressionismi (van Gogh, Munch, Nolde). Myös Pablo Picasson myöhäiskauden teokset nähtiin esikuvallisina. Lisäksi monipuolinen tyylisuuntaus ammensi vaikutteita laajasti eri tyyleistä ja lähteistä aina sanomalehdistä antiikin mytologiaan.

6. Myöhempi merkitys?

Tyylistä tuli 1980-luvulla erittäin suosittu taidekauppiaiden ja galleristien voimakkaan markkinoinnin myötä.

7. Arkkitehtuuri?

Ei yhteyksiä arkkitehtuuriin.

8. Keskeiset taiteilijat?

USA: Julian Schnabel (s.1951)

          Jean-Michel Basquiat (1960-1988)

          Susan Rothenberg (s.1945)

          Cy Twombly (s.1928)                     

Saksa: Georg Baselitz (s.1938)

           Anselm Kiefer (s.1945)

           Jorg Immendorf (s.1945)

           Markus Lüperts (s.1941)

           A.R. Penck (s.1939)

Tanska: Per Kirkeby (s.1938)

Suomi: Leena Luostarinen (s.1949)

            Marika Mäkelä (s.1947)

            Silja Rantanen (s.1955)

            Marjatta Tapiola (s.1951)

9. Keskeinen esimerkkiteos?

Georg Baselitz: Pilkka (Die Verspottung) (1984).

10. Historiallisia yhtymäkohtia?

1980: Saddam Husseinista tulee Irakin presidentti.

1982: Falklandin sota.

1984: Apple lanseeraa Macintosh-tietokoneen Yhdysvalloissa.

 

Kirjallisuuslista