Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

tekijä: huli — Viimeisin muutos torstai 09. syyskuuta 2010, 17.00

Italialaista varhaisrenessanssia vastasi saksassa myöhäisgotiikka, jonka rinnalle nousi älyllinen ja selviin sääntöihin pohjautunut humanistinen renessanssi.

1. Aika, paikka ja syntykonteksti?

Saksalainen renessanssitaide ajoittui 1400- ja 1500-luvuille. Selkeä murros vanhan gotiikkaan pohjautuneen ja uuden yleiseen renessanssityyliin pohjautuneen ilmaisun välillä näkyi selkeimmin Albrecht Dürerin 1500-luvun maalaustaiteessa.

2. Keskeiset pyrkimykset?

Saksalaisen renessanssitaiteen pyrkimykset vertautuvat yleisiin renessanssin pyrkimyksiin. Erotuksena voidaan nostaa esiin vuoden 1517 uskonpuhdistus, jolla oli vaikutusta saksalaisen taiteen pyrkimyksiin.

3. Aiheet?

Saksalaiselle renessanssitaiteelle ominaisia olivat uskonnolliset aiheet, joista keskeisimmiksi nousivat kärsivän Kristuksen ristiinnaulitsemiskuvaukset. Suosittuja aiheita olivat myös muotokuvat (erityisesti uskonpuhdistajien muotokuvat), sekä maisemat, jotka alkoivat 1500-luvulla muodostua jo itsenäisiksi aiheiksi.

4. Tyylilliset ja tekniset ominaispiirteet?

Kuten Alankomaiden taiteessa, myös saksalaisessa keskityttiin varhaisrenessanssin aikana myöhäisgotiikan tunneperäiseen ilmaisuun ja yksityiskohtiin eikä kokonaisuuteen kuten Italiassa. Kuvanveistossa keskeisiä olivat alttarikaapit. Niiden pääosat olivat corpus (keskiosa), goottilaisesta sauvastokoristelusta koostunut korkea yläpuolinen rakennelma ja predella (jalustaosa). Juhlapäiviä lukuunottamatta corpusta peittivät ovet tai siivet, joissa oli tavallisesti maalauskoristelu. Albrecht Düreria voidaan pitää ensimmäisenä pohjoisena renessanssitaiteilijana. Hänen johdollaan Saksan maalaustaide uudistui ja muuttui realistisempaan suuntaan. Luonnon havainnointiin ja ihmisen anatomisiin mittasuhteisiin ryhdyttiin kiinnittämään yhä enemmän huomiota. Dürerin teokset levisivät myös grafiikkana, jonka menetelmät olivat kehittyneet 1400-luvulla.

5. Vaikutteet & esikuvat?

Renessanssin vaikutteet saapuivat Saksaan pääasiallisesti Italiasta ja Alankomaista.

6. Myöhempi merkitys?

Saksalaisen renessanssitaiteen kohdalla merkittäväksi tekijäksi nousee grafiikan runsas käyttö, jonka myötä renessanssin teokset ja ihanteet levisivät yhä laajemmalle.

7. Arkkitehtuuri?

Saksalaisessa 1400- ja 1500-lukujen arkkitehtuurissa jatkui gotiikka, johon lisättiin renessanssin mukaisia yksityiskohtia.

8. Keskeiset taiteilijat?

Konrad Witz (n.1400-n.1445)

Michael Pacher (n. 1435-1498)

Albrecht Dürer (1471-1528)

Lucas Cranach vanhempi (1472-1553)

Mathias Grünewald (1475-1530)

Albrecht Altdorfer (n. 1480-1538)

Hans Baldung Grien (1484/1485-1545)

Hans Holbein nuorempi (1497-1543)

9. Keskeinen esimerkkiteos?

Mathias Grünewald: Isenheimin alttarikaappi (1513-15).

Albrecht Dürer: Neljä apostolia (1523-1526).

10. Historiallisia yhtymäkohtia?

1513: Juan Ponce de León löysi Floridan.

1525: William Tyndale julkaisi Raamatun englanninkielisen käännöksen.

 

Kirjallisuuslista: