Skip to content. | Skip to navigation

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

by huli — last modified Sep 09, 2010 05:00 PM

Barbizonin koulukunnalla tarkoitetaan löyhää ranskalaista maisema- ja laatukuvamaalarien ryhmää, jonka juuret olivat romantiikassa.

  1. Aika, paikka ja syntykonteksti?

Ryhmän muotoutuminen alkoi 1830-luvulla, jolloin taiteilijoita alkoi kerääntyä Pariisin eteläpuolella lähellä Fontainbleauta sijainneeseen Barbizonin maalaiskylään. Ryhmän toiminta kesti 1870-luvulle saakka. Liikkeelle panevana voimana toimi romantiikan ajatusmaailma, joka vapautti taiteilijat kokeilemaan uudenlaista taiteen tekemistä. Ryhmän perustajajäseniksi on luettu Narcisse Diazi, Jules Dupré, Théodore Rousseau, Constant Troyon ja Francois Millet.

  1. Keskeiset pyrkimykset?

Ryhmä ei ollut yhtenäinen eikä sillä ollut omia teesejä. Yhteisenä nimittäjänä taiteilijoiden välillä voidaan nähdä halu maalata maisemaa sen itsensä vuoksi eikä klassisten ihanteiden mukaan.

  1. Aiheet?

Ryhmän keskeisinä aiheina olivat realistiset, vaatimattomat ja kaunistelemattomat maisemat sekä talonpoikaiskuvaukset. Ryhmän jäsenet välttelivät teoksissaan herooisia, idealistisia ja mytologisia aiheita.

  1. Tyylilliset ja tekniset ominaispiirteet?

Ryhmään kuuluvilla ei ollut varsinaista yhtenäistä tyyliä, mutta monia sen taiteilijoita yhdisti maalauksellinen ja suhteellisen vapaa maalaustyyli. Ryhmän taiteilijat käyttivät teoksissaan paljon maavärejä ja vihreän eri sävyjä. He maalasivat harjoitelmia ulkona luonnossa (plein air -tekniikka) ja viimeistelivät ne ateljeessa.

  1. Vaikutteet & esikuvat?

Ryhmän jäsenet ihailivat 1600-luvun hollantilaisesta maisemamaalausta. Tämän lisäksi englantilainen maisemamaalari John Constable(1776-1837) sekä ryhmän lähellä toiminut Camille Corot (1796-1875) toimivat myös esikuvina monille Barbizonin taiteilijoille.

  1. Myöhempi merkitys?

Barbizonin koulukunnan maalarit irtaantuivat klassisen konventionaalisesta ja muodollisesta maisemamaalauksesta ja loivat uudenlaisen tavan maalata luonnollisempia näkymiä vapaammalla tekniikalla. Näin ollen he vaikuttivat oleellisesti impressionismin syntyyn.

  1. Arkkitehtuuri?

Ei yhteyttä arkkitehtuuriin.

  1. Keskeiset taiteilijat?

Narcisse Diaz (1807-1876)

Constant Troyon (1810-1865)

Jules Dupré (1811-1889)

Théodore Rousseau (1812-1867)

Francois Millet (1814-1875)

Charles-Francois Daubigny (1817-1878)

  1. Keskeinen esimerkkiteos?

Théodore Rousseau: Apremontin tammet (1850-52).

Jean-Francois Millet: Tähkänpoimijat (1857).

  1. Historiallisia yhtymäkohtia?

1830: Heinäkuun vallankumous Ranskassa.

1870: Aleksis Kiven Seitsemän veljestä julkaistiin.

 

 

Kirjallisuuslista: