Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

tekijä: huli — Viimeisin muutos torstai 09. syyskuuta 2010, 17.00

Nasareenit oli saksalaista romantiikkaa edustanut taidemaalariryhmä.

  1. Aika, paikka ja syntykonteksti?

Ryhmä sai alkunsa vuonna 1809 Wienissä kun Friedrich Overbeck ja Franz Pforr perustivat Luukas-veljeskunta -nimisen taiteilijaryhmän vastustamaan akateemista taideopetusta. Vuonna 1810 ryhmä siirtyi Roomaan, jossa useat sen jäsenet asuivat vanhassa hylätyssä San Isidoron luostarissa (tästä syystä ryhmää on kutsuttu myös Isidoron luostariveljiksi). Vuonna 1818 Luukas-veljeskunta hiipui ja monet ryhmän jäsenistä palasivat takaisin Saksaan. Jäljelle jääneet sekä uudet jäsenet jatkoivat työtä Roomassa nasareenit -nimen alla. Myöhemmin liike levisi myös Düsseldorfiin, Frankfurt am Mainiin, Müncheniin, Dresdeniin ja Wieniin. Ryhmän toiminta jatkui aina 1840-luvulle saakka.

  1. Keskeiset pyrkimykset?

Ryhmän keskeisinä pyrkimyksinä olivat uskonnollinen etsintä ja halu palata myöhäiskeskiajan sekä varhaisen renessanssin taiteen yksinkertaisuuteen. Heidän pyrkimyksenään oli myös menneisyyden hengessä uudistaa uskonnollisia aiheita ja freskomaalausta. Nasareenit kokivat taiteen perimmältään moraalisena ja arvostivat rehellistä näkemystä enemmän kuin teknistä suorittamista. Ryhmän mielestä taiteessa oli tärkeää heijastaa taiteilijan ja yhteiskunnan yksilöllisyyttä, eikä kosmopoliittista aristokraattista makua.

  1. Aiheet?

Keskeisinä aiheina olivat raamatulliset sekä klassisesta mytologiasta ja kansantarinoista saadut aiheet.

  1. Tyylilliset ja tekniset ominaispiirteet?

Nasareenit harrastivat paljon freskomaalausta ja kuvitustaidetta. Heidän suosima maalaustapa oli selkeä ja ääriviivaa korostava. Muotokieli oli johdettu akateemisesta klassismista.

  1. Vaikutteet & esikuvat?

Nasareenien esikuvina toimivat erityisesti Saksan 1500-luvun taide (Dürer) sekä esi- ja varhaisrenessanssin taiteilijat (esim. Masaccio, Fra Angelico, Rafael). Lisäksi he saivat vaikutteita saksalaisesta romanttisesta kirjallisuudesta ja kansantaiteesta. 

  1. Myöhempi merkitys?

Nasareeneja voidaan pitää ensimmäisenä tietoisena taideliikkeenä, joka reagoi akateemista taidetta vastaan. Ryhmän toiminta vaikutti freskotekniikan uudelleen käyttöönottamiseen. Tämän lisäksi nasareeneilla oli vahva vaikutus myöhempään eurooppalaiseen historialliseen ja uskonnolliseen maalaustaiteeseen, kuten esim. prerafaeliittien taiteeseen.

  1. Arkkitehtuuri?

Liikkeen piirissä ei esiintynyt arkkitehtuuria.

  1. Keskeiset taiteilijat?

Friedrich Overbeck (1789-1869)

Franz Pforr (1788-1812)

Wilhelm Schadow (1788-1862)

Peter Cornelius (1783-1867)

Julius Schnorr von Carroldsfeld (1794-1872)

  1. Keskeinen esimerkkiteos?

Roomalaisen Casa Bartholdyn freskokoristelu (1816).

  1. Historiallisia yhtymäkohtia?

1809: Haminan rauha, jossa Ruotsi luovuttaa Suomen alueen Venäjälle.

1818: Karl Marx syntyy.

 

Kirjallisuuslista: