Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Rikostutkinta

tekijä: hkuutti — Viimeisin muutos keskiviikko 17. maaliskuuta 2010, 11.53


EUO 443/2008 Rikoksentutkinnan asiakirjat. Komission rikoksentutkintaan liittyvät lausunnot eivät kuuluneet asiakirjajulkisuuden piiriin. Tapaus liittyi erääseen pitkään jatkuneeseen tuomioistuinkäsittelyyn, jossa komissio oli kieltäytynyt antamasta nähtäväksi jäsenmaan viranomaisille rikosmenettelyn yhteydessä lähettämiään kirjeitä. Komission todettiin toimineen EY 255 artiklan mukaisesti.

EUO 582/2005 Riita-asian julkisuus. Riidanratkaisuelimien toimintaa ei voida automaattisesti rinnastaa tuomioistuinkäsittelyyn, eikä tällä tavalla estää asiakirjaan tutustumista. Tapaus koski komission Maailman kauppajärjestö WTO:n riitojenratkaisupaneelille antamaa lausuntoa, jota komissio ei ollut suostunut luovuttamaan erään yhdistyksen nähtäväksi. Kyseessä oli ollut Yhdysvaltojen valitus Euroopan yhteisön kannasta biotekniikan kaupallistamiskysymyksessä. Komission mukaan WTO:n riitojenratkaisumenettely oli rinnastettavissa tuomioistuinkäsittelyyn, jolloin säädöksen mukaan toimielimet eivät saa luovuttaa asiakirjoja, joiden sisältämien tietojen julkisuus saattaisi vaikeuttaa tuomioistuinten toimintaa. Tulkinta oli kuitenkin luvattoman laaja. Komissio ei ollut myöskään osoittanut, että lainsäätäjä olisi tarkoittanut asetuksen tuomioistuinmenettelyllä myös muita riitojenratkaisumenettelyjä.

EUO 732/2005 ja 790/2005 Petostentorjunnan asiakirja.”Euroopan petostentorjuntavirasto OLAF oli toiminut virheellisesti kun se oli antanut tutkinnan kohteena olleille yrityksille vain osan näiden pyytämistä asiakirjoista. Tapaus koski kahta tuontiyritystä, joita paikalliset viranomaiset tutkivat väärien tuontitodistusten käyttämisestä. Virasto oli pitänyt suurimman osan siltä pyydetyistä asiakirjoista salassa sillä perusteella, että niiden luovuttaminen olisi heikentänyt viraston tutkinnassaan tarvitsemaa suojaa ja vaikeuttanut oikeustoimia useassa jäsenmaassa. Sopuratkaisuesityksen jälkeen virasto katsoi, että asiakirjojen julkistaminen ei veisikään pohjaa sen tutkimuksilta tai oikeustoimilta jäsenvaltioissa.

EUO 554/2005 Petosepäilyä tutkinut virkamies. Tutkimuksesta tietoja pyytänyt oli saanut kaikki haluamansa tiedot paitsi tutkimuksen suorittaneiden virkamiesten nimet. Oikeusasiamies ei tutkinut asiaa enempää, koska nimitietojen puuttuminen ei vaikuttanut asiakirjan sisältöön eikä muutenkaan käsillä olleeseen asiaan.

EUO 754/2007 Ilmiantajan oikeus tutkimusraporttiin. Ilmiantajalla ei ollut erillistä oikeutta saada haltuunsa petostentorjuntaan liittyvää loppuraporttia. Tutkinnan käynnistäneen ilmiannon antaneella henkilöllä oli yhtäläiset oikeudet saada tutkimuksen loppuraportti kuin kenellä tahansa muulla. Petostentorjuntavirasto OLAF oli ollut samoilla linjoilla.