Rahoitusmarkkinat

by Erkki Antero Ahvenniemi last modified Apr 01, 2010 06:17 PM

 

Sekä tulo-, finanssi-, raha- ja valuuttapolitiikan hoitaminen että sen toimivuuden varmistaminen edellyttävät joidenkin tietojen salassa pitämistä. Ne liittyvät tehtyihin päätöksiin, toimenpiteisiin, asioiden valmisteluun ja tarpeiden selvittämiseen. Salassapitointressit korostavat asioiden valmistelua. Vaikka finanssi- ja tulopoliittisia päätöksiä ei sinällään ole tarvetta pitää salassa, niitä koskevat valmisteluasiakirjat voivat olla salassa pidettäviä. Salassapidolla on merkitystä etenkin valtion toimien valmistelussa laajoissa tulosopimuksissa, joissa ovat mukana työmarkkinaosapuolet.

Valmistelu- ja syntyvaiheessa julkisuuteen tulevilla tiedoilla voi olla välittömiä ja ennakoivia vaikutuksia rahoitusmarkkinoilla. Salassapitoperusteilla on mahdollista vähentää markkinahäiriöitä ja estää markkinaosapuolten epätasa-arvoista kohtelua. Tavoitteena on luoda politiikalle tehokkuutta ja vakautta, ja synnyttää ja pitää yllä yleistä luottamusta markkinoiden toimivuuteen. Toimenpiteet esimerkiksi havaittujen riskien hallitsemiseksi voivat epäonnistua, jos tiedot aina kaikilta osin julkisia.

Luottamuksen säilyttäminen pääoma- ja rahoitusmarkkinoita kohtaan edellyttää, että tietojen tasapuolinen julkistaminen varmistetaan ja tietojen epäasiallinen käyttö estetään. Salassapidon tarkoituksena on estää yksittäisen markkinaosapuolen mahdollisuus käyttää tietoa ennenaikaisesti hyödyksi omassa markkinatoiminnassaan. Kyseessä tulevia asiakirjoja ovat kansantalouden kehitystä kuvaavat tilastot, talouspoliittiset aloitteet, toimenpidesuunnitelmat, ja käsittelyn kohteina esimerkiksi kokonaistuotanto, ulkomaankauppa, työllisyyden kehittyminen, valtiontalouden tila tai valtion velan kehitys.

Finanssi- ja tulopolitiikan valmisteluun liittyvät selvitykset, tausta-aineistot ja vaikutuslaskelmat ovat yleensä julkisia, ja tiedot on salattava vain siihen asti kunnes ne on saatu yleisesti julkisiksi. Salassapito saattaa joissakin tilanteissa olla perusteltua myös tehtyjen päätösten jälkeen.

Politiikan toimivuuden edellytykset kohdistuvat kuitenkin vain osaan viranomaisista eli Rahoitustarkastukseen, valtionvarainministeriöön, sosiaali- ja terveysministeriöön, Vakuutustarkastukseen ja Suomen Pankkiin. Selvitykset voivat olla analyyseja ja ennusteita rahoitusmarkkinoiden ja vakuutustoiminnan asianmukaisuudesta ja siihen liittyvistä riskeistä.