Standardit

tekijä: Liisa Hannele Halttunen-Keyriläinen Viimeisin muutos torstai 13. helmikuuta 2020, 10.47

Määritelmän (SFS) mukaan standardisointi on yhteisten sääntöjen laatimista helpottamaan viranomaisten, elinkeinoelämän ja kuluttajien elämää. Standardeilla pyritään lisäämään yhteensopivuutta ja esim. tutkimusmenetelmän ja tutkimuksen toistettavuutta. Standardeja on eri tarkoituksiin. Esim. menetelmästandardi sisältää yksityiskohtaisia ohjeita tuotantoprosessista tai vaikkapa jonkin tutkimusmenetelmän, kuten levätestin tekemisestä.

Suomessa standardisoinnista ja standardeista vastaa Suomen standardisoimisliitto SFS. Nykyisin SFS-standardit ovat monesti suoraan eu-alkuperää SFS-EN -alkuisina tai kansainvälisinä SFS-EN-ISO -alkuisina, ja vain tärkeimmät niistä käännetään suomeksi. SFS huolehtii myös ympäristömerkinnät Suomessa.

Jyväskylän yliopiston kirjastossa painettuja standardeja on vapaakappaleina, mutta ei kattavasti. Niitä ei ole luetteloitu. Tarvitsemastaan standardista voi jättää pyynnön kuitilla. Tarkistuksen jälkeen selviää, onko kyseinen standardi kokoelmissa.

SFS-verkkokaupan kautta voi ostaa standardeja ja sivulla ovat käytettävissä vapaasti haettavat voimassaolevien SFS-, ISO- ja CEN-julkaisujen luettelot. Myös kumottujen standardien tiedot ovat saatavissa luetteloissa. Standardeja sisältäviä julkaisuja ei saa maksutta verkosta. Ainoastaan AC-tunnuksella olevia, olemassaolevien standardien korjauksia voi ladata maksutta.

SFS:n kirjasto on kaikkien käytettävissä. Standardien lisäksi kokoelmissa on eri standardisoimisjärjestöjen luetteloita, hakuteoksia, sanastoja, käsikirjoja, alaa käsitteleviä lehtiä ym. Julkaisuja ei lainata ulkopuolisille, mutta kokoelmat, tietokannat ja lukutilat ovat kaikkien asiakkaiden käytettävissä.

Osa Suomen kirjastoista tilaa SFS-standardeja SFS ONLINE -palveluna, joskin ammattikorkeakoulut, joita suurin osa tilaajista on, tilaavat vain osaa SFS-standardien ryhmistä. Jyväskylän yliopiston kirjasto ei kuulu SFS ONLINE -palvelun tilaajiin.