Monipersoonaisuuden kokemus ja monet äänet
Francesca Creffield: People on My Bus (monipersoonaisuuden kokemus)
Creffield aloittaa kertomalla, että hän on löytänyt koostuvansa useista erilaisista persoonallisuuksista. Toisista hän pitää, toisista ei, mutta niiden olemassaolon kieltäminen johtaisi epäaitoon elämään, jossa jatkuvasti joutuu pelkäämään, että itsessä on jotain pahasti vialla ja tuo joku paljastuu vielä jonain päivänä. Kijrjoittaminen on aina auttanut häntä ilmaisemaan itseään, ja kun hän ei päässyt kirjottamisessaan eikä elämässään eteenpäin, hän teki harjoituksen Debbie Fordin kirjasta "The Dark Side of the Light Chasers". Harjoituksessa kuvitellaan, että ollaan bussissa, jossa kaikki muut matkustajat ovat oman psyyken eri puolia, personaallisuuden osia. Nämä puolet tulee tavata ja heidän kanssaan tulee keskustella, vaikka he olisivat kuinka vastenmielisiä. Persoonallisuuden eri puolien kanssa ryhdytään dialogiin, näin eri ominaisuudet saavat äänen, tulevat tietoisuuteen ja harjoitus johtaa tasapainoon ja harmoniaan itsen kanssa.
Näiltä "henkilöiltä" kysytään kysymyksiä ja heille annetaan tilaa vastata. Usein niillä puolilla, joita itse eniten vastustaa, saattaa olla annetavanaan suurin lahja. Tätä harjoitusta voi jatkaa pitkään, prosessimaisesti. Luettuaan harjoituksen aikaansaamia tekstejä, Creffield kokee itsensä vapaammaksi, tuotteliaammaksi ja ajattelee sisäisiä hahmojaan lämmöllä. Hän ei enää pelkää paljastuvasa, sillä hänellä ei ole mitään salattavaa. (Bolton 2011 s.62 - 63)
Goffin Briony Writing Loops (monet äänet ja se oma)
Goffin kertoo, että hänellä on vihkoja ja kirjoja joka puolella merkkinä hänen tarpeestaan kirjoittaa. Silti aloitettuaan kirjoittamaan, hän koki oman tekstinsä vieraaksi. Hän ei tiennyt, miltä hänen tulisi kuulostaa hänelle itselleen. Hän kykeni tunnistamaan, millainen hänen äänensä oli perheen parissa tai asiakkaiden kanssa, mutta kirjoittaessaan vain itselleen hänen äänessään oli vain kaikuja siitä, mitä hän on muille. Tällöin tuloksena oli ikäänkuin väärennettyä tekstiä. Hän ymmärsi, että oma ääni ei välttämättä ole se, mikä ensimmäisenä on saatavilla, vaan henkilökohtaisen äänen löytäminen voi vaatia työtä. Hän alkoi työstämään tekstiä, ja pikku hiljaa vaihe vaiheelta se alkoi kuulostaa enemmän omalta, ei enää pinnalliselta tai etääntyneeltä. Silmukka silmukalta hän sai tekstistä esiin toisenlaisia ääniä, kuva aukesi toisesta kulmasta kun hän kirjoitti sitä uudelleen ja uudelleen, tekniikka jota hän kutsuu "looping" - tekniikaksi. Tämä kerroksellisuus mahdollisti monien eri tunteiden monien äänien takaa olevan läsnä yhtä aikaa. Tämän tekniikan tarkoituksena on, että jokaisella minän äänellä saattaa olla tärkeää sanottavaa ja tämä pyritään tuomaan julki. Kun läsnä saavat olla ristiriidat ja epäsopivat äänet, kirjoittaja vapautuu ja saa kokemuksen itsestään kokonaisena. "Looping" tekniikan avulla kirjoittaja pääsee vastustuksestaan ja pystyy paremmin ja selkeämmin kuvaamaan itseään maailmassa. Kirjoittaja voi ottaa työn alle minkä tahansa aiheen, kuinka ison, abstraktin tai emotionaalisesti vaikean tahansa. Täytyy vain aloittaa jostain ja huomata, että ensimmäisen äänen ei tarvitse olla määräävä, vaan muitakin voi tulla esiin. Tätä harjoitusta tekemällä monet äänet integroituvat yhdeksi ja itse alkaa tuntua tutummalta. (Bolton 2011 s.74 - 77)