Ciceron humanismi

tekijä: Risto Tapani Niemi-Pynttäri Viimeisin muutos perjantai 13. elokuuta 2010, 19.47

Cicerossa (106 – 43 eKr) huipentuu latinakielinen asiaproosa. Hän oli julkisten puheiden mestari, jossa kiteytyy vita activa -periaate, sen mukaan inhimillinen vapaus toteutuu vain julkisen toiminnan myötä. Puhuminen Rooman julkisilla foorumeilla oli hänelle tärkeämpää kuin kirjoittaminen. Cicero opiskeli puhujaksi ja loi valtiollista uran loistavien puheidensa avulla. Hän ei pitänyt itseään kirjoittajana vaan ennen kaikkea puhujana, joka eli julkista elämää. Kirjoittamiseen Cicero paneutui vain silloin kun ei voinut harjoittaa julkista toimintaa.

 

Cicero oli retorikko, hän käytti puheissaan liioiteltuja kysymyksiä, huudahduksia. Puhutteli jotain tiettyä. Käytti ironiaa, kehitteli harkittuja kliimakseja, käytti runsaasti synonyymejä, anaforia eli saman sanan toistamista toisiaan seuraavien lauseiden alussa, antiteesia ym.

 

Cicero kuului Roomassa keskeiseen ns. Scipion piiriin. Saavutti  loistavan aseman, johon oli onnistunut pääsemään täysin ulkopuolelta hallitsevien sukujen valtapelissä. Mutta sortui itse valtapolitiikan uhriksi.

 

Cicero onnistui kääntämään voitokseen tappion. Hän kirjoitti teoksen Valtioista (de re publica), Platonin tapaan. v.55 syntyi trilogia jossa käsitellään Rooman valtiota ja yhteiskunnallisia arvoja. Dialogi -muotoisessa teoksessa keskustellaan parhaasta mahdollisesta yhteiskunnasta, ei päädytä utopiaan vaan todetaan että se on Rooman tasavalta.

 

Henkilökohtaiset vastoinkäymiset painoivat Ciceroa, erottuaan Cicero meni uusiin naimisiin. Mutta kun Ciceron tytär Tulla kuoli, ja uusi vaimo ei surrut tarpeeksi tapausta, Cicero heitti hänet talosta. Eikä muuta jäänyt kuin kirjoittaminen. Hän halusi omaksi lohdutuksekseen välittää kreikkalaisen filosofian hedelmät roomalaisille. Kuuluisimpia ovat hänen esseensä Mietteitä Ystävyydestä, velvollisuudesta, vanhuudesta.

 

Cicero itse sai kokea konkreettisemmin vihan kuin ystävyyden: Caesarin murha v.44 tempaisi Ciceron vielä politiikkaan, hän uskoi tasavaltalaisuuden ajan palaavan. Samalla Cicero oli auttamattomasti tietämätön ajan kovasta hengestä. Kun keisariksi nousi Antonius ,hän julisti oitis Ciceron kuolemaan. Cicero odotti mestausryhmää tyynesti maatilallaan ja pyysi orjansa surmaamaan hänet ennen kuin pidättäjät tulevat. Cicero kuoli arvokkaasti Mutta Antonius käski irrottaa Ciceron pään ja kädet pilkattavaksi Forumin puhujakorokkeelle. Käsien katkaisemisen katsottiin olevan rangaistus nimenomaan kirjoittajan töistä.

 

YSTÄVYYS

 

Rakkaus - ystävyys - tuttavuus, tämä raja on Catulluksen mukaan epäselvä. Myös ystävyys perustuu rakkauden tavoin mieltymykseen. Ciceron mukaan ystävyys on rakkauden kaltainen siinä että se on pitkäaikainen, vapaaehtoinen suhde, jolla ei ole mitään erityistä päämäärää.

 

"Amor, rakkaus, josta 'ami citia', ystävyys on saanut nimensä on lähtökohtana molemminpuolisen mieltymyksen syntymiseen". Cicero

 

Ihmisten välisissä suhteissa Ciceron mukaan ystävyys on muoto, joka perustuu vapauteen, yksilöllisyyteen. Se vaatii itsensä, paljastamista ja antamista toisen haltuun. Modernilla ihmisellä on enemmän salattavaa, se estää häntä solmimasta antiikin ihanteen mukaisia vahvoja ja ehdottomia ystävyyssuhteita. Moderni ihminen on myös niin erikoistunut, että eri tuttavuudet kattavat vain jonkun puolen kerrallaan kokonaisuudesta. (Simmel).

 

"Useimmat eivät tunnusta ihmiselämässä hyväksi mitään muuta kuin sen, mistä on hyötyä. Näin he jäävät osattomaksi kaikkein kauneimmasta ja luonnollisimmasta ystävyydestä, siitä johon etsiydytään vain sen itsensä vuoksi." Cicero.

 

Ciceron mukaan ystävyyttä voi olla vain kunnollisten ja viisaiden ihmisten kesken. Cicero liittää idealismin ystävyyteen, ideaalinen ystävyys ei ole hyötysuhde, ei tarve vaan vapaa valinta joka voi syntyä vain itsenäisten ihmisten välille. Tämä korkea ja mahdoton ihanne rasittaa eurooppalaista ystävyys-käsitystä.

 

Ciceron mukaan hyöty on se mikä pilaa ystävyyden. "Siksi on vaikea tavata todellisia ystävyysliittoja niiden keskuudesta, jotka toimivat politiikassa. Sillä mistä löytää miehen, joka näkisi huomattavassa virassa mieluummin ystävänsä kuin itsensä."

 

"Mitä enemmän ihminen luottaa itseensä ja mitä enemmän hänellä on turvanaan hyvettä ja viisautta, niin ettei hän tarvitse ketään ja että hän katsoo kaiken itseään koskevan olevan omassa vallassaan, sitä pystyvämpi hän on etsimään ystävyyssuhdetta ja vaalimaan sitä."

 

HUMANITAS (ihmisyys, ihmisarvo)

Eräs Ciceron merkittävimmistä ajatuksista koski ihmisarvoa ja humanismia.

 

1) "Ihminen on järjestä osallinen ja sen ansiosta hän huomaa mikä on mistäkin seuraus, näkee asioiden syyt ja on selvillä niiden kehityksestä ja edellytyksistä." Cicero painottaa sitä, että ihminen kykenee tietoisesti tarkastelemaan ja suunnittelemaan elämäänsä.

 

2)Tunne itsesi -periaate eli "On todella suuri asia kyetä tajuamaan henki oman henkensä välityksellä".

 

3) Lukeminen ja sivistys vaikuttaa Ciceron mukaan ihmiseen inhimillistävästi.

"Kirjalliset harrastukset ravitsevat nuoruutta, ilahduttavat vanhuutta, juhlistavat myötäkäymistä, tarjoavat turvan ja lohtua vastoinkäymisissä; ne ovat iloksi kotona eivätkä ole haitaksi myöskään sen ulkopuolella; ne valvovat kanssamme läpi yön, lähtevät mukaamme ulkomaille, seuraavat meitä maaseudun rauhaan."


4)  Inhimillistä on kohtuus sanoissa ja teoissa, vapautunut käytös ja kielenkäyttö.

 

5) Inhimillisyys on itseisarvo julkisessa toiminnassa: keskusteleminen ja neuvotteleminen on vapaiden ihmisten inhimillistä toimintaa, ei sotiminen.

 

6) Cicerolle humanitas oli ennen kaikkea hengen viljelyä. Tämän  kaltainen ihmisyys saavutetaan vain  hienostuneen kulttuurisen kasvun myötä, opiskelemalla. Roomalaiset ymmärsivät kulttuurin hengen viljelynä, ja siihen liittyi kasvatus ja ennen kaikkea sivistys. Kreikkalaisilla ei ollut kulttuurin käsitettä ja he kohtaisivat taiteen enemmänkin rituaalina kuin kulttuurina. Roomalaisille henkinen kasvu ja hengen viljely oli erityisen arvokkaita julkisen elämän puolia. Ciceron mukaan erityisesti maku kehittyy vain hengen viljelyn avulla. 

 

 Roomalaisille maku ei ollut sama asia kuin subjektiivinen mielipide siitä onko joku taide-esitys hyvä vai huono, vaan se oli ennen kaikkea yhteisöllinen kyky. Tarkka maku ja siihen  pohjautuva arviointikyky, humanitas, nousi Ciceron myötä kolmanneksi perusarvoksi totuuden ja kauneuden rinnalle.

 

Humanitas -periaatteen kautta tulee mahdolliseksi ymmärtää Ciceron lausetta: ”Olen mieluummin väärässä Platonin kanssa, kuin seuraan hänen vastustajiensa (Pythagoras) totuutta.” Cicero painottaa sitä, että inhimillinen totuus ei ole aina sama asia kuin looginen totuus. Kiistassa siitä, tuleeko matemaattisia ja tieteellisiä totuuksia seurata sokeasti, vai täytyykö ne asettaa arvioitavaksi myös muuten kuin tieteellisen pätevyyden kannalta, Cicero painottaa inhimillistä arvostelukykyä.

 

Humanitas, hengen viljelyn ja henkisen kasvun periaatteena poikkesi tavallisesta ammattiin johtavasta koulutuksesta siinä, että siinä ei erikoistuttu mihinkään tiettyyn taitoon. Maun ja arvostelukyvyn hankkiminen oli Ciceron mukaan arvokasta sinänsä ja tarpeen erityisesti vapaiden ihmisten julkisen toiminnan kannalta.