Yleistä romantiikasta

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 12.03


Romantiikan perusasenteeksi muodostui vähitellen luovuuden asettuminen järjen vastakohdaksi. Se on lähtökohtana jo runoilija William Blakella.

Valistuksen ajan aistihavaintojen teoria sai Blakella hyvin omaperäisen tulkinnan. Empiristien mukaan vain aistihavainnot ovat todellisia, ja ajatukset ovat havainnosta kehiteltyjä abstraktioita. Blakea ei kiinnostanut  nämä Terveen järjen mukaiset aistimukset, vaan häntä kiinnosti erityisesti aistimaailman ääritilat. Yliaistilliset näyt olivat Blaken mukaan kaikkein aistillisinta ja siksi todellisinta aluetta.

Totuus oli Blakelle aistimus. Totuus ei perustunut siis tiedon varmuuteen, ei logiikkaan eikä järkeen; nämä kaikki olivat hänelle pysähtyneen tiedon muotoja. Kun totuus on aistimus ja visio, se on nopeampi kuin looginen järki


IRRATIONAALISUUS

Romantiikka synnytti myös kauhukirjallisuuden. Se goottilaiset peruselementit; keskiaikainen synkkyys, linnat ja tornit, täysikuu ja keskiyön hetkellä ilmestyvä kummitus.   Goottilainen  merkitsi vain ”tuntematonta ja pimeää menneisyyttä” josta saattoi löytää ihmeellisiä tarinan aiheita.  Kirjallisuudessa goottilaisuus alkoi merkitä nostalgian, fantasian, sankarillisen ja romanttisen tunteellisuuden tyyliä.  Mary Shelleyn FRANKENSTEIN on tunnetuin naisen kirjoittama kauhuromaani.

Kauhun ja irrationaalisten pelkojen korostaminen on selkeä hyökkäys ’terveen järjen’ ihanteita vastaan; kaiken rationaalista käsittelyä vastaan.

Sen sijaan että goottilainen kauhu olisi ilmaisut järjestyksen ja hyvän käytöksen ihannetta, se kääntyi rappion ja hulluuden alueille. Keskeisiksi nousivat ihmismielen pimeät puolet, pelko, syyllisyys ja hulluus. Järjen Aikakauden keskellä goottilainen fiktio kuvaa neuroottisuutta ja irrationaalisuutta.


DIONYSOS JA APOLLO

Romanttinen näkemys suosi myyttejä, uskottiin että niihin kätkeytyy ikuista ja salaista viisautta Valistuksen käsitystä myytistä ennakkoluulojen ja taikauskon pesäkkeenä tuli muuttaa, lankeamatta silti irrationalismiin. Saksalaiset romantikot halusivat rinnastaa  järjen ja uudenlaisen myytin.

Järjen ja unen sovittamaton pari tunkeutui eheiden myyttien sisälle ja teki myyttisistä jumalista pareja. Kun humalainen ja kaiken kumoava Dionysos paritettiin järkevän ja kirkkaan Apollon kanssa. Samoin henkinen ja eettinen  Kristus paritettiin orgioita suosivan Dionysoksen kassa - Dionysosta juhlittiin  Kristuksen aistillisena veljenä.

Tai sitten asetelma esitettiin niin, että Kristus oli jatkuvasti poistuva ja etääntyvä mailleen menevän kristinuskon jumala ja Dionysos on uusi jatkuvasti tulossa oleva jumala.