Porvarillinen teatteri Ranskassa

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 12.02


1700-luvulla porvarisyleisö löytää teatterit, ja yleisö vaikuttaa entistä enemmän makuun ja siihen millaisia esityksiä kirjoitetaan. Ranskassa klassistinen teatteri oli ollut 1600-luvulla vahvasti aateliston arvoja edustava. Klassistisen draaman säännöt olivat yhä kumoamattomia. Nuo säännöt olivat rationalististen periaatteiden mukaan hahmotettuja, ja kun niiden aristokraattinen sisältö vaihdettiin porvarilliseen vapausideologiaan, niin draaman muotoa ei tarvinnut paljoakaan muuttaa.

Toki klassistisen sääntöestetiikan tiukka jako traagiseen ja koomiseen haluttiin valistuskaudella murtaa. Varsinkin kun traagiseksi sankariksi hyväksyttiin aiemmin vain aristokraattisia hahmoja.  Vanhaan klassistiseen muotoon haluttiin 1700-luvulla uusi sisältö. Kärjistettynä kyse oli vain siitä että porvari halusi esiintyä yhtä suurena sieluna kuin aatelinenkin.

Kiinnostavaa on, että klassistisessa draamassa keskeinen aateliskunnian korostaminen saa nyt uuden muodon. Porvarillinen sankari luopuu omasta rakkaudestaan ja onnestaan yhteisen hyvän vuoksi aivan samaan tapaan kuin aatelissankari aikoinaan.

Tragedia menetti suosiotaan 1700-luvulla, uusi yleisö suosi komediaa. Molièren jälkeen tasovaatimukset olivat korkealla myös komedian suhteen. Hänen työnsä jatkanana oli mm. Philippe Destouches joka valistuksen henkeen kirjoitti älyllistä komediaa, sen hauskuus perustui älyyn ja vivahteikkuuteen. Destouchesin pyrkimyksenä oli luoda ”jaloa ja ylevää komiikkaa”. Suositummaksi osoittautui kuitenkin suoraan tunteisiin vetoava itkukomedia.