Henkisesti tarmokas Voltaire

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos maanantai 28. syyskuuta 2009, 12.18


voltaire
Nicolas de Largillière: Voltaire (1718)

Sanotaan että Voltairessa (1697 - 1778) ruumiillistuu koko valistusajan rationalismin voima ja yksipuolisuus. Hän oli äärimmäisen toimelias, hänelle oma ruumis ja teveys olivat tärkeitä vain henkisen toiminnan kannalta. Hänestä ihminen on toiminnallinen olento. Voltaire oli ihmelapsi, jolle vapaamielinen kummi antoi radikaalin kasvatuksen. Kouluaikanaan hän sai jesuiitoilta täyden klassistisen opetuksen. Silloin Volteire oli jesuiittojen ylpeyden aihe; taitavia värssyjä kirjoittava kaksitoistavuotias ihmelapsi. Mutta kun Voltaire halusi kirjailijaksi, vastoin isän ja jesuiittojen toiveita, välit auktoriteetteihin rikkoutuivat ja hän alkoi seurustella vapaa-ajattelijoiden piireissä.

Varsin pian ensimmäisten satiiriensa jälkeen nuori Voltaire sai kokea Bastiljin vankisellien nöyryytystä. Se merkitsi Voltairelle avointa sodan julistusta auktoriteetteja vastaan. Erityisesti hän vastusti kirkkoa. Voltaire oli julkinen ateisti ja hän vihasi uskontoa koko ikänsä.

Voltairelle valistus merkitsi ihmisen vapautumista turhasta syyllisyydestä. Hän korosti ihmisten onnea, mutta onni ei ollut arvo sinänsä vaan onni oli hyödyllinen tila. Samoin miellyttävät suhteet ihmisten kanssa olivat tärkeitä, koska nimenomaan onnellinen ihminen voi tehdä maailmassa paljon hyödyllisiä asioita. Voltairen valistusihminen on ahkera päivisin ja nukkuu öisin hyvät unet.

Ranskasta Voltaire karkoitettiin paljon vähäisemmästä syystä kuin kirkon vastaisuudesta.Hän oli pilkannut erästä aatelismiestä, joka pieksätti Voltairen - katsellen itse sivusta. Voltaire haastoi herran kaksintaisteluun, mutta hänelle naureskeltiin, kuinka porvarismies voi haastaa aatelisen.

Kolme vuotta Englannissa vaikutti ratkaisevasti Voltaireen. „Kirjeitä englantilaisista eli Filosofisia kirjeitä“ ( 1734) on hänen ylistyksensä englantilaisuudelle: uudelle vapaamielisyydelle suhteessa uskontoon, Englannin taloudelliselle menestykselle, sen filosofialle sekä taiteelle. Englanti oli intellektuellien luvattu maa, ja sinne Voltaire karkasi ja sieltä hän kirjoitti: "Tämä on maa, jossa vapaata ja jaloa ajattelua ei ole enää estämässä orjamainen pelko." Ranskassa teos ilmestyi ilman sensuurin lupaa, ja se poltettiin välittömästi.

Palattuaan Ranskaan Voltaire asui aina rajan lähellä voidakseen paeta nopeasti. Kymmenen tärkeää vuotta Voltaire asui rakastajattarensa rouva du Chateletin luona Cireyn linnassa. Rouva oli intohimoinen ja älykäs nainen, jonka aviomies näyttäytyi hyvin harvoin. Nämä vireät rakastavaiset kuhertelivat ja tappelivat varsin julkisesti, tekivät yhdessä näytelmiä, fysikaalisia kokeita ym.

He matkustelivat myös ympäri Eurooppaa. Puolassa hovin vieraina ollessaan rouva du Chatelet innostui erääseen nuoreen runoilijaan, ja alkoi odottaa tämän lasta. Siinä oli Voltairella kestämistä. Hän järjesti rouvan pikaisesti kotilinnaansa ja järjesti myös aviomiehen vuoteeseen yöksi rouvan kanssa. Näin Voltaire pelasti rakastajattarensa kunnian. Kävi kuitenkin niin, että du Chatelet kuoli synnytykseen.

Tänä aikana Voltaire kirjoitti historiallisia tutkimuksia, mm. Ruotsin Kaarle XII herätti hänessä ihailua. Preussin kuningas Fredrik II arvosti myös kovasti Voltairea ja pelasti tämän lohduttoman miehen hoviinsa. Vanhemmalla iällään Voltaire keskittyi proosaan. Hän sanoi: "Vanha runoilija, vanha rakastaja - vanha hevonen, ne eivät ole minkään arvoisia. Siksi minun on aika kirjoittaa proosaa."

Yhteistyö kuninkaan kanssa kävi hankalaksi, ja lopulta Voltaire muutti Sveitsiin lähelle Geneveä Freneyn maatilalle. Siellä hän otti jatkuvasti vieraita vastaan ja piti salonkiaan.