Nukkekoti

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos maanantai 02. helmikuuta 2015, 19.12

Luonnostellessaan Nukkekotia (1889) Ibsen kirjoitti:  "On olemassa kahdenlainen henkinen laki, kahdenlainen omatunto, toinen miehessä ja toinen naisessa. He eivät ymmärrä toisiaan; mutta naista tuomitaan käytännöllisessä elämässä miehen lain mukaan..“

Ibsen sai aiheensa erään tuntemansa kirjailijan urasta haaveilevan Laura Kielerin tragediasta. Hänen miehensä, jolla oli usein raha-asioihin liityviä raivokohtauksia, sai keuhkotaudin. Laura järjesti miehen parempaan ilmastoon, mutta joutui ottamaan sitä varten lainaa. Hän kuvitteli maksavansa lainan kirjoituspalkkioillaan. Kun kirjoituksia ei ostettukaan, hän joutui tekemään vekselin, josta hänen miehensä sai tietää. Mies haki heti avioeroa ja sai myös lapset itselleen. Laura Kieler joutui hermoromahdoksen kourissa mielisairaalaan joksikin aikaa. Myöhemmin perhe sopi riitansa, mutta Ibsan oli jo kirjoittanut aiheesta Nukkekodin.

Jouluaattona Nora Helmer valmistautuu viettämään perheensä kanssa joulua. Nora on viaton, lapsenkaltainen nainen, jonka raskas kohtalo on olla avioliitossa hallitsevan, tunneköyhän miehen kanssa.

Nora on ottanut mieheltään salaa velkaa. Pelastaakseen miehensä hengen hän oli ottanut hoitoa varten lainaa kiskurilta. Naisen nimi ei kelvannut lainapaperiin  tuohon aikaan, ja siksi hän oli väärentänyt miehensä nimen. Nora odottaa, että ongelmat ratkeavat kunhan mies ylennetään pankinjohtajaksi ja raha-ongelmat ratkeavat. Hän toivoo, että kertoessaan viimein totuuden miehelleen, tämä olisi kiitollinen Noran toimista, joiden ansioista hänen henkensä säästyi.

Noran toive on naiivi. Mies, jolta hän oli lainannut rahat, uhkaa paljastaa Noran, ellei hän saa pitää työtään. Hän on herra Helmerin alainen pankissa,ja tämä on päättänyt erottaa hänet. Tämän uhkan pakottamana mies jättää kirjeen, jossa velka paljastuisi herra Helmeerille. Nora vetoaa jouluaikaan ja onnistuu lykkäämään kirjeen lukemista, ja perhe viettää joulua.

Kun laina-ongelma paljastuu, Nora toivoo miehensä ihailua ja kiitosta. Mutta mies onkin vain brutaali, vihainen ja ajattelee vain itseään jamainetaan. Noran illuusio katoaa, kun hän huomaa, kuinka turha oli hänen toivonsa. Saman illuusiottomuuden Nora näkee laajemmin omassa elämässään ja naisen asemassa. Hän kävelee talosta ulos ja sanoo olevan ihmeitten ihme, jos heidän avioliittonsa voisi uudistua.

Noran kuluisien sanojen myötä: "Meidän on tultava viimeiseen sopimukseen, Thorwald. Kahdeksan kokonaisen vuoden aikana... Me emme ole vaihtaneet yhtään vakavaa sanaa yhdestäkään vakavasta asiasta.“

Kirjallisuusfilosofi Raymond Williams on kritisoinut sitä, että Nukkekoti ei poikkea ratkaisevasti romanttisesta näytelmästä. Juoneltaan kyseessä on romantiikalle tyypillinen juonittelu-draama: on syyllisyyttä herättävä salaisuus, on sinetöidyt huulet ja kohtalokas kirje, ja lopulta pahuuden edustaja ilmestyy juuri herttaisimpiin lastenjuhliin ja rikkoo idyllin.

Näytelmän teemakaan ei poikkea romanttisesta moralismista. Kuten Raymond Williams sanoo:

"Emme saakaan siinä dramaattista esitystä, joka olisi ilmaisisi olennaisemmin kokemusta kuin romanttinen draama. Kokemus on samanlainen ja esitetty samojen konventioiden mukaan.“  (Raymond Williams: Drama from Ibsen to Eliot, 1964.)

Williamsin mukaan Nukkekoti muodostaa käänteisen version romanttisesta perhe-idyllin päättyvästä dramasta, mutta ei mene sen pitemmälle. Ainoa muutos on lopun  anti-romanttinen ratkaisu: Nora lähtee. Tämä kiistää vain onnellisen lopun, mutta ei sentimentaalisia kokemuksen konventioita.

Aikanaan Nukkekoti koettiin kuitenkin hyvin radikaalina, naisen asemaa puolustavana draamana. Se oli uuden ajan ja realistisen draaman keskeinen teos.