Flaubert ja mitätön aihe

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos maanantai 28. syyskuuta 2009, 12.18


flaubert
Eugène Giraud: Gustave Flaubertin
muotokuva
Gustave Flaubertista (1821 – 1882) tuli merkittävä kirjailija, vasta monien yritysten jälkeen. Kun hän 28 -vuotiaana luki ystävilleen neljän päivän aikana ensimmäisen version kirjastaan ”Pyhän Antoniuksen kiusaukset”,ystävät olivat vaivautuneita, kehottivat häntä hävittämään koko teoksen ja kirjoittamaan oikein ikävän teoksen oikein ikävästä aiheesta. Tähän ikävään aiheeseen tarttuminen teki Flaubertista merkittävän.

”Mme Bovary” oli tapaus heti ilmestyttyään, se herätti kiivasta keskustelua sekä oikeusjutun. Nykyään on vaikea ymmärtää kuinka romaanista on löydetty liian rohkeita kuvauksia. Joka tapauksessa Flaubert sai sakkorangaistuksen romaanistaan.

”Mme Bovary” syntyy halusta kirjoittaa mahdollisimman tyhjänpäiväisestä aiheesta. Ajatus jäi hänen mieleensä. Pitkän lamaantuneisuuden ja masennuksen jälkeen Flaubertin silmiin sattui itsemurha-uutinen naisesta jonka hän tunsi. ”Nyt tiedän! Kirjoitan Delamaresta ja hänen vaimostaan.” Näin hän alkoi kirjoittaa kotiseudullaan toimineesta maalaislääkäristä, jonka vaimo oli tehnyt itsemurhan, häväistyään ensin itsensä julkisesti, neuroottisilla ja hysteerisillä teoillaan.

Alkaessaan kirjoittaa ”Mme Bovarya” Flaubert otti itselleen vastenmielisen aiheen, sillä hän ei nähnyt mitään ihailtavaa tässä naisessa. Emma oli hänelle vain romanttisiin harhoihin uskonut nainen jolle kävi huonosti. Hän aikoi kirjoittaa naispuolisen Donna Quioten tarinan, sillä Emma oli naivin lukuharrastuksen uhri hieman samaan tapaan kuin Don Quiote. Emma oli lukenut liikaa rakkaustarinoita ja uskoi niiden olevan mahdollisia myös hänen kohdallaan.

Flaubertin pyrkimys oli realistinen. Romantiikan ylitunteellisuus oli menettänyt loistonsa, tärkeämpiä olivat objektiiviset havainnot. Flaubert otti kohteekseen romanttisen ihanteellisuuden. Hän ajatteli, että nainen joka nuorena on lukenut romanttista unelmakirjallisuutta, alkaa sen seurauksena haaveilla epätodellisia asioita. Tällainen haaveilija ei koskaan löytäisi paikkaansa todellisessa elämässä. Mutta paneuduttuaan Emman elämään ja ylisuuriin haaveisiin, Flaubert huomasi saatuaan teoksen valmiiksi. ”Mme Bovary olen minä itse.”

Hän oli alkanut kirjoittaa naistyypistä, joka aivan erityisesti inhotti häntä, ja alitajuisella varmuudella näin tehdessään kohtasi oman itsensä. Kuten psykoanalyytikot sanovat, mitä kauempaa omasta itsestä hän luuli hakeneensa romaanin päähenkilön, sitä lähempänä omaa torjuttua puolta se oli.

Flaubert oli kirurgin poika, joka käytti lääketieteellistä näkökulmaa Mme Bovaryn kuvaukseen. Hän halusi kuvata erään fysiologisen tapauksen. Emma oli fyysisesti terve, nuori nainen jolla oli vilkas viettielämä. Flaubert halusi kuvata, kuinka romanttisen haaveet aiheuttavat fyysisesti terveessä tapauksessa pahoja seurauksia. Tiedostamattomalla tasolla kävi toisin, sillä Flaubert itse oli kohtuuttomien unelmien vallassa, mutta ei tunnustanut sitä.

Julkisuuden kannalta romaani ei käsitellyt lainkaan niin mitätöntä aihetta. Se käsitteli avioliiton ulkopuolista rakkautta tavalla jota moitittiin vulgaariksi ja rikolliseksi. Ilmestyttyään ”Mm Bovarya” syytettiin siveettömäksi romaaniksi. Kanteessa Flaubertia vastaan teosta pidettiin moraalin ja hyvien tapojen vastaisena. Flaubert selvisi pelkällä nuhtelulla.