Venäläinen pyhä narri

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos sunnuntai 23. joulukuuta 2012, 15.22


Idiootissa Dostojevski halusi kuvata ”kaikin puolin ihailtavaa ihmistä”, kuten hän kustantajalleen kirjoitti. Hän halusi tehdä ruhtinas Myskinistä kristillisen lähimmäisenrakkauden edustajan turmeltuneessa maailmassa - lempeän, viattoman ja lapsenmielisen henkilön ja katsoa, kuinka tämä selviää.

Idiootti kertoo Myskinistä, joka on ollut eurooppalaisessa hoitolaitoksessa ja palaa Pietariin. Siellä hänen pyhimysmäisyytensä sysää liikkeelle draaman ja ihmisten ristiriitaiset tunteet. Hyvän Myskinin vastapariksi asettuu raivoisa Rogozin, joka toimii mustasukkaisesti erään Myskiniin rakastuneen naisen vuoksi. Ruhtinas Myskinin hyvyys herättää myös naisissa ristiriitaisia tunteita, romaanin keskeiset kaksi naishahmoa sekä rakastavat että halveksivat häntä.

Filsofi H.G. von Wright kirjoitti Idiootista:

"Enemmän kuin mikään muu Dostojevskin suuri romaani »Idiootti» liikkuu aavistusten ja viittausten maailmassa. Kirjaa voisi kuvata tutkielmaksi hyvän psykoanalyyttisestä voimasta. Ruhtinas on luonteiden koetinkivi; hänellä on omalaatuinen kyky murtaa sielujen eristyneisyys ja houkutella ihmisen todellinen minä esiin sen sovinnaisesta kuoresta. Mutta hänen valoisa uskonsa, että »kauneus on vapahtava maailman», on katkerassa ristiriidassa hänen oman synkän ja onnettoman kohtalonsa kanssa."

Kuten eräs romaanihenkilö toteaa, ruhtinas Myskinissä on ”varsinaista älykkyyttä”, mutta toisarvoinen älykkyys on jäänyt kehittymättä. Tätä varsinaista älykkyyttä on Myskinin kyky havaita henkilöiden sisäistä elämää paljastavia merkkejä. Sama herkkyys on toisaalta kykyä aavistaa tapahtumia edeltäpäin. Tämän kyvyn Dostojevski uskoi myös itse omaavansa. Tällaisen ennakointikyvyn ei tarvitse olla mitään  mystiikkaa, sen voi johtua nimenomaan kyvystä havaita henkilöiden sisäisiä prosesseja ja kyvystä tajuta mihin ne johtavat.

Toisaalta Myskinin hahmoa on pidetty liian hyvänä ja eteerisenä, ja siksi epäonnistuneena henkilöhahmona. Mielenkiintoista on että ensimmäisissä Myskinin versioissa oli aggressiivisia ja pahoja piirteitä, hän oli siis realistisempi hahmo kuin lopullisessa versiossa. Alku-Myskinissä on pyrkimystä hyvään, mutta samalla hän on egoistinen, kateellinen ja väkivaltainen.

Samalla kun idioottimainen Myskin näin puhdistui hyväksi ihmiseksi, lkoivat pahan ihmisen piirteet siirtyä Rogozinin hahmoon.  Hän on hyvyyden vastapaino, hurjapäinen, mustasukkainen ja aggressiivinen mies.

Dostojevskille oli tyypillistä käsitellä yhden kokonaisen ihmisen mieltä luomalla vastakkaisia henkilöhahmoja. Psyykkinen jakautuneisuus, jossa toinen on hyvä ja toinen on paha, kärjistyy Idiootissa.  Myskin on lempeä ja vaalea ruhtinas, Rogozin on hurjapäinen ja tumma kauppias. Mutta toisin kuin todellisuudessa kävisi, nämä hahmot kiehtovat toisiaan: eräässä kohtauksessa he vaihtavat kaularistejä keskenää.

Vasta myöhemmässä versiossa ruhtinas Myskinin hahmo alkaa kehittyä venäläiselle uskonnolliselle perinteelle tyypilliseksi ”pyhäksi narriksi”.

Kahdesta Idiootin naispäähenkilöstä, Natasa Filippovna esiintyy turmeltuneena naisena. Romaanin keskeinen jännite rakentuu ruhtinas Myskinin ja kauppias Rogozinin kilpailulle tästä naisesta. Natasa on oikullinen, sadomasokistisesti toisia ja itseään rankaiseva, rakkauteen kykenemätön ihminen.

”Natasa on todella syvästi kiintynyt turmeltuneen naisen osaansa”, kirjoittaa Yrjö O Alanen psykoanalyyttisessä tutkielmassaan Dostojevskin hyvä ja paha.  Ruhtinas Myskin ”ei voi tyydyttää hänen voimakkaiksi kehittyneitä sadomasokistisia tarpeitaan samalla tavalla kuin Rogozin, jota hän kastroi ja kiusaa säälittä, saaden vastaansa samalla mitalla.”

Alanen näkee Natasan hahmossa, jotain Dostojevskin omiin fantasioihin liittyvää: ”Mielenkiintoista on, että myös kirjailijan oma suhde Natasaan tuntuu olevan ambivalenssin leimaama. Natasa on toisaalta   - lähinnä Myskinin tunteiden ja ajatusten leimaamana – ihailtu madonna, toisaalta raiskattu, turmeltunut ja kärsivä nainen.”

Romaanin toinen naispäähenkilö, nuori Agalja, on Natasaa tasapainoisempi hahmo, mutta ruhtinas Myskin saa hänetkin käyttäytymään ristiriitaisesti. Toisaalta hän rakastaa Myskiniä, toisaalta pilkkaa tätä.  Kun Natasa huomaa tämän rakkauden, hän pyrkii kaikin keinoin saattamaan Myskinin ja Agaljan avioliittoon.  Hänen haaveenaan on kaksoishäät, jossa hän uhraa itsensä Rogozinin puolisoksi. Kuten Alanen tulkitsee:

”Tällainen psykologinen mekanismi, joka tietenkin kätkee taakseen voimakkaan tunneambivalenssin, ei kuitenkaan kestä todellisuuden kosketusta. Kun naiset vihdoin tapaavat toisensa, sekä ruhtinaan että Rogozinin ollessa läsnä, viha ja mustasukkaisuus syöksyvät esiin…”

Romaani loppuvaiheet alkavat Rogozinin puukottaessa Natasan kuoliaaksi. Ruhtinas Myskin on ollut pahojen aavistusten vallassa, siitä asti kun Natasa on lupautunut hänen vaimokseen. Sinä yönä, jonka olisi pitänyt olla heidän hääyönsä Rogozin tulee pyytämään ruhtinasta luokseen, ja näyttää morsiuspukuunsa murhatun Natasan ruumiin. Mystisen hartauden vallassa he valvovat yhdessä naisen ruumiin vierellä ja päättävät olla mahdollisimman pitkään antamatta kuollutta Natasaa pois.

Alasen mukaan murha-ase, Rogozinin veitsi voidaan nähdä sekä tappavan aggression että peniksen symbolina. Murha tapahtui...

”Myskinin toteutumattomaksi jääneenä hääyönä, jolloin tämän olisi pitänyt omistaa Natasa seksuaalisesti. Ovatko fallis-genitaalinen seksuaalisuus ja tuhoava aggressio tässä niin eriytymättömästi toisiinsa samaistuvia, että peniksen tunkeutuminen naiseen merkitsee murhaa… Siksikö Myskin on torjunut seksuaalisuuden ja siksikö murhaaja Rogozinin on hääyönä astuttava hänen sijaansa?”