Sieluntilan draamaa

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos maanantai 11. helmikuuta 2019, 21.32


Tsehov vastusti voimakkaasti toimintakeskeistä teatteria, koska se oli hänen mukaansa niin kaukana arkipäivän epädramaattisesta elämästä.  Hänen keskeiset näytelmänsä esitettiin Moskovan Taiteellisessa teatterissa. Tsehovin draamoissa jännite syntyy odotuksesta ja pitkästyneisyydestä. Hän onnistui luomaan vaikuttavaa draamaa elementeistä, joita aiemmin pidettiin mahdollisimman huonoina draaman kannalta. Epädramaattisuutensa vuoksi Tsehovin  Lokki (1895) oli teatterihistorian kuuluisimpia fiaskoja, mutta myöhemmät Tsehovin ensi-illat olivat menestyksiä. Tämä johtui siitä, että uudenlaista näyttelijän työtä kehitellyt Stanislawski löysi sopivan haasteen Tsehovin näytelmistä. Vanja eno (1896) Kolme sisarta (1900) Kirsikkapuisto (1903) olivat ensi-illoistaan lähtien erittäin suosittuja.

Tsehovin näytelmät ovat kuuluisia siitä, että sankarit ovat ns. tarpeettomia ihmisiä.  He ovat venäläistä ylempää keskiluokkaa; eivät sankareita eivätkä antisankareita. He eivät psykologisesti ole erityisen kompleksisia eikä epätavallisia. He ovat lahjakkaita ja koulutettuja, usein naisia, joilla ei ole paikkaa venäläisessä yhteiskunnassa.

Tsehov suosii kuitenkin yhden päähenkilön sijaan suhteellisen tasaveroisia ihmisryhmiä. Henkilöt ovat yleensä sivistyneitä, ja he ovat tottuneet erittelemään tunteitaan.  Hän keskittyy kuvaamaan ihmisten emotionaalista suhdeverkkoa; ihmisiä, jotka ovat tunteneet toisensa jo kauan, ja jotka ovat emotionaalisesti virittyneet toistensa suhteen.

Tsehov ei korosta sitä millaisia henkilöhahmojen piirteet ovat, tai kuinka henkilöt luonnehditaan. Hän kiinnittää huomionsa hahmojensa  emotionaaliseen tilaan. Tunnetilat ja niiden ilmaisu tapahtuu sosiaalisten koodien puitteissa; sen puitteissa, millaista tunnekieltä käytti 1900-luvun alun venäläinen nainen tai mies.Tsehovin draamoissa tunneilmaisut hahmottuvat paljossa sosiaalisen sukupuolen mukaan.

Usein Tsehov paljastaa henkilöstä vain sen verran, että voimme ymmärtää hänen tilanteensa ja samaistua hänen tunteisiinsa. Henkilöhahmojen yhteinen piirre Tsehovilla on halu pois nykyhetkestä, kaipuu menneeseen tai jonnekin muualle. Kolmen sisaren naiset asuvat provinssissa ja kaipaavat Moskovaan. Perinteisestä draamasta poiketen Tsehovin hahmojen emootiot eivät ole dramaattisia, niissä ei tapahdu dramaattisia muutoksia - emootiosta on  tullut suhteellisen pysyvää elämäntunnetta.

Tsehovin näytelmistä voi hahmottaa tietyn perusmuodon. Niiden tapahtumapaikka on usein maalaiskartano tai puutarhaterassi, samalla ympäristön ilmapiiri on selkeästi aistittavissa. Lokissa aistimme järvenrannan, kun taas rautatien läheisyys luo oman leimansa Kirsikkapuistoon.

 

Tshehovin draamojen perusastelma

Hänen draamojensa asetelman voi pelkistää seuraavasti:

a) Siinä on toisensa hyvin tunteva ihmisryhmä, joiden elämäntunnelma tulee korostuneesti esille.

b)Tämän pysähtyneisyyden rikkoo joidenkin vieraiden tunkeutuminen heidän elämäänsä. Vieraat tuovat draamaan jännitteen joka puhkeaa kriisiksi. Lokissa keskeisiä ovat kesävieraat, myös Vanja -enossa vieraat ovat myös keskiössä.  Kolmessa sisaressa Andrein ja tämän kolmen sisaren luokse tulee vieraita. Kirsikkapuistossa tunkeutuja ei ole niinkään vireaat, vaan rautatie ja maailman muuttuminen.

Tsehovilla vieraat eivät luo draamaa aiheuttamalla kriisin pysähtyneisyydessään eläville hahmoille. Kaikki emotionaalisen kriisin ainekset ovat jo näissä henkilöissä - muutokset vain saavat tulemaan ne esille.  Lokissa Kosta ja Nina eivät alun perinkään sovi yhteen, Vanjaeno on keski-iän kriisissä, Kolmen sisaren haaveet ovat olleet tyhjiä jo pitkään. Kaikissa näissä ulkopuolinen tekijä vaikuttaa katalyytin tavoin ja saa keskeisten henkilöiden emotionaalisen kriisin puhkeamaan.

I -näytöksessä Tsehov luo toisilleen tuttujen henkilöiden välisen emotionaalisen suhdeverkon. Asukkaiden elämäntilanne hahmotetaan ja vieraat tulevat. Vieraiden ja asukkaiden välinen jännite lähtee kehittymään.

II –näytöksessä on paljastavia keskusteluita, ilmapiiri on pitkästynyt ja samalla ahdistava. 

III -näytös on Tsehovilla usein dramaattisin, sitä edeltää usein epädramaattinen ja pitkästyneisyyttä ilmaiseva vaihe.

IV-näytös ilmaisee usein pettymystä ja antikliimaksia edellisen dramaattisen vaiheen jälkeen: elämä näyttää palaavan ennalleen.

Lopuksi vieraat lähtevät, ja asukkaat jäävät ja entistä ahdistuneempina he vain yrittävät selvitä.

Rakentaessaan draamansa vieraiden - ulkopuolisen tunkeutujan - aiheuttaman muutoksen pohjalle, Tsehov ei korosta tunkeutujaa draamallisen spektaakkelin kannalta. Pikemminkin vieras tullessaan aktivoi asukkaiden emotionaaliset tilan. Tällaisten kriisien myötä henkilöiden syvimmät tunteet, odotukset ja pettymykset tulevat esille.