Tsehovilainen novelli – Ikävä tarina

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 12.03


Tsehovin ”Ikävä tarina” valaisee hyvin objektiivisen kuvauksen ongelmia silloin, kun kertojana on objekti itse. ”Kirjailijan tulee olla objektiivinen kuin kemisti, hänen tulee luopua jokapäiväisen elämän subjektiivisuudesta … Taiteilijan tulee olla puolueeton todistaja” kirjoitti Tsehov veljelleen.

Eräissä tulkinnoissa ”Ikävä tarina” on liitetty vanhenevan Tsehovin omaan sairauteen, eristäytymiseen, ja vähittäin hiipivään masennukseen. Toisissa tulkinnoissa novelli on nähty sairaskertomuksena, kuvauksena siitä kuinka kertojaminän tylyys toisia ihmisiä kohtaan ja katkerat ajatukset ovat itseasiassa hänen sairautensa oireita. Päähenkilönä on lääkäri joka on oppinut tekemään objektiivisia havaintoja, nyt hän tekee tarkkoja ja katkeria havaintoja kaikesta – mutta ei havaitse omaa sairauttaan. Kyseessä on siis epäluotettava kertoja.

Kertojana on maailmankuulu professori. Nuorena tämä on tehnyt lääkärin praktiikkaa, käytännöllistä auttamistyötä, myöhemmin hän on siirtynyt täysin lääketieteellisen tutkimuksen maailmaan ja hankkinut kuuluisan nimen.

”Tämän nimen kantajan, toisin sanoen itseni, kuvailen kuusikymmenkaksivuotiaaksi kaljupäiseksi mieheksi, jolla on tekohampaat ja parantumaton hermosärky. Yhtä loistava ja kaunis kuin on nimeni, yhtä himmeä ja väritön olen itse.”

Vanhenevan ja sairastelevan professorin kokemus, kuinka elämästä katoaa merkitys, kaikki muuttuu kuvottavaksi ja vallalle nousee kokemus että kaikista onnistumisista huolimatta elämä on vastenmielistä ja turhaa. Novellin nimi ”Ikävä tarina” viittaa siihen kuinka sairaan ja vanha mies kokee elämänsä menneen pilalle, kaikki mielikuvat muuttuvat ikäviksi.

Professorin tavasta halveksia kirjallista elämää on nähty Tsehovin omia mielipiteitä. Hän ei voi sietää sensaationhakuista teatteria, ja kirjallisuuskin on liikaa psykologisoivan ihmiskuvauksen vallassa. Toisaalta on sanottu, että on turhaa analysoida kertojan ajatuksia, koska ne ovat vain oireita hänen sairaudestaan. Samalla tavalla Tsehov  itse kiistää pyrkimyksen hakea hänen omia ajatuksia novellin professorilta:

”Kun joku tarjoaa sinulle kahvia, on turhaa kuvitella että saisikin olutta. Kun tarjoan sinulle professorin ajatuksia, luota minuun, äläkä etsi siitä Tsehovin ajatuksia. Kautta koko tarinan, siinä on vain yksi ajatus johon yhdyn – ajatus joka tulee Gneckeriltä, professorin tyttären mieheltä. ”Ukko on vanhuudenhöperö” … Professorin ajatukset eivät ole tärkeitä – niissä ei ole mitään tuoretta. Pääasia on  noiden ajatusten luonteessa: ne ovat riippuvaisia ulkoisista olosuhteista ja niitä on pidettävä aineellisina esineinä, oireina….”

(Tsehovin kirjeestä Souvorinille Lokakuu.17.1889, kirj. suom)

Novellin nimi ”Ikävä tarina” viittaa Tsehovin mukaan siihen, että sairastuneen kertojan ajatuksilla ei ole merkitystä, koska ne ovat vain oireita. Jos Tsehovin kirjettä uskoo kirjaimellisesti, se johtaa eettisesti kyseenalaiseen asenteeseen: sairaan ihmisen omilla ajatuksilla ei ole merkitystä koska ne ovat vain taudista johtuvia oireita. Eksistentiaalisesti suuntautuneet tutkijat ovat sanoneet, että inhimillisen ajattelun pitäminen pelkkänä sairauden oireena johtaa ihmisarvon kannalta kyseenalaisiin asenteisiin: sairaan vanhuksen ajattelulla ei ole merkitystä koska hän on sairas.  

Näin siis ”Ikävässä tarinassa” lääketiede ja tietoisuusfilosofia joutuvat vastakkain; toisaalta päähenkilön ajatukset puhuttelevat ymmärtävää ihmistä, toisaalta ne ovat vain hänen sairautensa oireita. Olennaista on se, että Tsehovin kertojaa voidaan pitää epäluotettavana; hänen ajatuksiaan ei voi pitää pelkkinä oireina, mutta ei toisaalta sairaudesta täysin vapaanakaan.

”Ikävän tarinan” professori on samankaltaisessa tilanteessa kuin Tsehov. Hän pyrkii objektiivisuuteen, mutta omalla kohdallaan se käy mahdottomaksi. Tsehovia itseään oli pitkään vaivanneet veriyskökset, mutta hän ei mennyt tutkimuksiin vaan selitti ne itselleen parhain päin. Lääkäri ei suostunut uskomaan että hänellä itsellään olisi tuberkuloosi.

Keuhkosairauden takia Tsehov perheineen muutti Jaltalle, parempaan ilmastoon, samalla hän koki omaisten ja ystävien keskellä joutuneensa entistä pahemmin sisäiseen yksinäisyyteen. Samalla tavalla kuin ”Ikävän tarinan” professori, myös Tsehov oli maailmankuulu, ihailtu mutta peruuttamattomasti eristäytyneenä viheliäisen tautinsa kanssa.