Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Keskiajan peruspiirteitä

tekijä: bubbeli — Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 11.58


Keskiaika -nimitys perustuu vasta 1700 luvulla tehtyyn jaotteluun VANHA AJAN - KESKIAJAN - UUDEN AJAN välillä. Keskiaika on summittaisin ja Euroopan historian pisin ajanjakso.

Kirkollinen valta tekee ajanjaksosta omanlaisensa kulttuurikauden, kun todellisuus kaikkineen suodattui uskonnon läpi.

Aikakausi, jota sanotaan keskiajaksi kesti noin tuhat vuotta (400 - 1500). Kausi alkoi Rooman valtakunnan hajoamisesta ja Suuren Rauhan, Pax romana, järkkymisestä. Keskiaika päättyi hieman eri aikoihin eri puolilla Eurooppaa, esimerkiksi Italiassa keskiaika muuttui renessanssiksi 1300 -luvun lopulla, kun taas esimerkiksi Suomessa keskiaika päättyi vasta uskonpuhdistuksen myötä.

Keskiajan aloitti kaaos. Kolme ensimmäistä vuosisataa ovat köyhiä vuosisatoja. Tätä aikaa leimaa kaikkien yhteiskunnallisten rakenteiden luhistuminen. Varhaiskeskiajalla tapahtui voimakas teknologinen rappeutuminen ja maaseudun köyhtyminen.

Bysantin kulttuuri, jossa maallinen ja kirkollinen valta olivat yksissä käsissä, oli varhaiskeskiajan voimakkain kulttuurinen mahti. Kirjoituskokoelmat kirjastoissa ja kristillinen taide säilyivät, vaikka muualla vallitsi hirvittävä tuho. Väestökato kääntyi nousuun vasta 1000-luvun jälkeen. Eurooppa oli hajanainen maanosa, jossa valta oli usein väkivaltaa; kuninkaiksi kutsutut sotajoukkojen johtajat ja heille uskolliset ritarit ryöstelivät ja taistelivat keskenään. Toisaalta luostarilaitos kehittyi, ja sen suojissa vaalittiin myös taidetta ja lukutaitoa. Varhaiskeskiajan katsotaan päättyneen vuosituhannen vaihteessa.

Kirjallinen hengenelämä alkoi elpyä syrjäisestä kolkasta käsin, kun 600-luvulla irlantilaisissa luostareista harrastettiin muualla jo unohtunutta taitoa, kirjoitustaitoa. Sydänkeskiaikaa katsotaan kestävän 1200-luvulle saakka. Kulttuurikeskukset olivat islamilainen Välimeren seutu ja Bysantin keisarikunta.

Myöhäiskeskiaika, 1300- 1400-luku, merkitsi jo varsin rikasta kirkollista kulttuuria. Vähitellen luostarit valtasivat Euroopan. Keskiaikaisen maailman hengellisen kulttuurin keskukset syntyivät. Yksinäisten vuoristoseutujen luostarit siunasivat kansan ja luonnon. Kaupunkien luostarikoulut kouluttivat sivistyneistöä. Toisaalta maallinen hovielämä kehittää omaa korkeakulttuuriaan, hienostunutta rakkauden ja taiteen rikastamaa sosiaalista elämää.  

Puhe pimeästä keskiajasta on haitallinen myytti, olihan varsinkin myöhäiskeskiaika hyvin syvällistä ja vilkasta kautta. Luostareissa käytiin intohimoisia dialogeja. Luhistuneesta Rooman vallasta jäi perintöä, erityisesti Bysantin kristillinen kulttuuri. Islamilaiset, jotka tuolloin olivat sivistyneempiä kuin kristityt, antoivat filosofian eurooppalaisille. Toisaalta korkeasti sivistyneet irlantilaiset munkit matkustelivat läpi Euroopan levittäen ideoita ja edistäen lukemista.

Historia merkitsee aina nykyisyydestä päin hahmotettua menneisyyttä, siksi keskiaikakin on jo useampaan otteeseen löydetty uudelleen. Esimerkiksi 1800-luvun alun romantiikka löysi keskiajasta sadut, kansankielen, kansallishengen ja goottilaiset kauhutarinat. Nykyään keskiajan uudestaan löytämisen piirteitä ovat mm. kansanelämän karnevaalisuus, naisvihan piirteet sekä moderniin ihmiseen verrattuna varsin erilaiset mies- ja naisidentiteetit.