Herder

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 12.03


Saksalaisen romantiikan keskeisin vaikuttaja oli älyllisesti valtavan monipuolinen Herder. Hän herätti saksassa neron palvonnan, kiinnostuksen kieleen, kansanlauluihin, hän loi uuden historiakäsityksen, avasi ovet idän kulttuureihin ja loi myös uudenlaisen ja klassisteille vastakkaisen käsityksen antiikista. 

Nuorella Herderillä oli ratkaiseva vaikutus Goethen kautta Sturm und Drangiin. Silloin hän oli tunne-estetiikan innokas kannattaja. Tarkemmin ottaen Herder puhui ”ihmisen aistimellisesta kokonaisuudesta”, ja väitti rationalismin vaurioittavan ihmisen ruumiillis-henkistä tasapainoa. 

Myöhemmin koko saksalaisen varhaisromantiikan sukupolvi luki ja ihaili häntä. Kuvaavaa on, että Herder keksi sanan ”Volkstumlich” – kansanomainen. Juuri hän herätti kiinnostuksen myytteihin ja eri kulttuurien kansanperinteeseen. ”Volkslieder”  (1779) oli kokoelma hänen eri kulttuureista kerätystä kansanrunoudesta.

Herderin näkemys kulttuurista ja kansasta on kääntynyt palvelemaan sekä kansallishenkistä nationalismia, kansallisromantiikan juuret ovat ennen kaikkea Herderin esittämissä ajatuksissa luonnon, kansanluonteen ja kulttuurin suhteesta. Mutta Herder edusti myös monikulttuurista ajattelua. Hän halusi tutkia eri kulttuureja, niiden omien kertomusten perusteella.

Hän suhtautui ennakkoluulottomasti myös kristinuskoon vain yhtenä monista kertomuksista. Herderin mukaan kristinuskossa toisin on ajaton hengellinen ydin, mutta  jumalallisen ilmoituksen ohessa kristinuskossa on kertomusten taso joka liittyy kulttuuriin. Kertomukset maailman synnystä ja vedenpaisumuksesta ovat Herderin mukaan hebrealaista kansanperinnettä, eikä jumalallista ilmoitusta.Hän sanoi hebrealaisen runouden kuvaavan ”Jumalan ja ihmisen välistä ystävyyttä”

Herder on monikulttuurinen  sikäli, että hän käsitti ihmissuvun ykdeksi kokonaisuudeksi, huolimatta kulttuurisista eroista, Hän kertoi oman tehtävänsä olevan siinä että hän tuo esille ”sata kansakuntaa  yhden hatun alla.”

Herderin kulttuurikäsityksessä on romanttista eksotiikan henkeä. Vieraat kulttuurit ovat ennen muuta ihmeellisiä, ja hänen Saksassa herättämänsä ”orientalismi” kertoo juuri tästä romanttisesta eksotiikasta.

Monikulttuurinen asenne Herderissä näkyi siinä, että häntä kiinnosti kansantraditioissa se mikä niissä on erilaista. Lähes samoihin aikoihin kun Englannissa Young , Gray ja muut toivat esille kansanrunoutta, Herderiä kiinnosti samat asiat. Mutta hän nosti samalla kansanrunouden käsittelyn teoreettisesti korkealle tasolle.

Herderin kirjallisuuskäsitys korosti paikallisuutta ja kansallisuutta.  Hän korostaa kuinka kukin kirjailija on sidoksissa omaan kansalliseen kulttuuriinsa.

Herderin tutkielma kielen alkuperästä (1772) oli merkittävä, ja semiotiikan kannalta hänen ajatuksensa olivat kaukonäköisiä.

Herder vastusti rationalistista kieliteoriaa, eikä pitänyt kieltä konventionaalisena sopimuksena jonka mukaan kieli on vasta suhteellisen myöhään ihmiselle kuulunut looginen taito.  Herderin mukaan kieli kuuluu erottamattomasti ihmisen syntyyn, hänen aistilliseen olemukseensa. Toisaalta hän vastusti myös ajatusta kielestä Jumalan antamana lahjana. Kielen alkuperä ei siis Herderin mukaan ole looginen eikä metafyysinen vaan aisteihin liittvyä.

Herderin vaikutuksesta antiikin ja romantiikan välille syntyi varsin hedelmällinen suhde. Hän sai nuoret romantikot innostumaan antiikista – ja Goethessa hän sysäsi liikkeelle prosessin joka huipentuu ”saksalaiseen klassisismiin”. Erotuksena klassismista Herder pystyi riistämään antiikin klassistien käsitä ja tulkitsemaan sen uudella tavalla.  Saksalaisessa maailmassa Herder loi uuden asetelman jossa vastakkain olivat kankea klassismi ja ”oikea” antiikki.