Nuoren Wertherin Kärsimykset

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 12.03


24 -vuotiaan Goethen esikoisromaani ”Nuoren Wertherin kärsimykset” (1774) oli ensimmäinen yleiseen eurooppalaiseen tietoisuuteen tullut saksalainen romaani. Nuoriso pyrki elämään ja rakastamaan kuten Werther, pukeutumaan siniseen frakkiin ja keltaisiin liiveihin. Kirjallisuuden instituutio tuomitsi teoksen huonona esimerkkinä nuorille. Itse asiassa sekä yleisö että kritiikki lukivat teoksen valistuksen opettavaiseen henkeen - siis moraalisena ohjeena. Toisille se oli hyvä ja toisille varoittava esimerkki mitä seuraa kun heittäytyy täysin tunteitten valtaan.

Teos on kirjeromaani, se pyrkii välittömään kosketuksen kertojan ajatuksiin ja todellisuuteen. Lukijat kokivat Wertherin läsnäolon, hänen ajatuksensa, rakkautensa, pyrkimyksensä kuin hänelle itselleen kirjeissä ilmaistuna.

Goethelle ei rakkaudessa ollut olennaisinta 'hyve' kuten vielä salonkien aikaan. Rousseaun 'Uusi Heloise' antoi esikuvan Goethelle siinä, mitä rakkaus merkitsi. Rousseaun romaanissa Julie antautuu miehelle, mutta se ei merkitse sankarittarelle minkäänlaista arvonalennusta – kuten aiemmin oli ollut.  Rousseau antoi rakkaudelle vallan 'hyveen' yli.

Mutta intohimoinen rakkaus ja aviorakkaus olivat Rousseaulle tuon ajan yleisen ajattelun mukaan vielä kaksi eri asiaa. Samoin kuin ruumiillinen ja henkinen rakkaus. Goethen Wertherin rakkaus on täysin tämän kaksijakoisuuden ulkopuolella. Wertherin rakkaus ei voi langeta fyysiseksi, eikä sitä voi jalostaa henkiseksi. Rakkaus on jakamaton.

Mullistavaa Goethen rakkausromaanissa on se, että rakkautta ei ole alistettu millekään moraalinormille tai velvollisuuksille. Sitä ei  haittaa edes  se, että Lotte on toisen morsian.

Rakkaudelle antautuminen tekee Wertherin onnelliseksi ilman, että mikään moraalinen itsesyytös tai epäilys häiritsisi häntä. Moraali ei myöskään estä häntä tekemästä itsemurhaa kun rakkaus käy kuluttavaksi.

Ihminen löytää itsensä ja voimavaransa vapautuessaan yhteiskunnallista elämää säätelevistä normeista. Mutta Goethen mukaan rakkaus on luonnollinen yhteys siihen luonnossa vaikuttavaan luovaan voimaan jonka kautta ihminen voi kehittyä itsekseen. Rakkaudessa ei ole niinkään kysymys suhteesta toiseen, kuin suhteesta omiin voimavaroihin. Romantiikka otti rakkauden tällaisena persoonallisuutta kasvattavana voimana.

Sentimentaaliselle kirjallisuudelle oli ollut ominaista 'hempeitten' tunteitten kuvaaminen. Siksi lukijakunta osasi nauttia Wertherin tunteikkuudesta. Mutta sentimentaalinen romaani oli kuitenkin moralisoivaa kirjallisuutta. Nyt sentimentaalisuus vapautuu moraalista. Wertherin rakkaus ei vastaa sentimentaalista rakkautta, jonka kuvaamisessa tavoitteena oli liikutus ja moraalinen elämys.

Werther ei tosin millään tavalla ole epämoraalinen. Ehkä siksi se kääntyy onnettomaksi rakkaudeksi. Hän ei milloinkaan edes pyri rikkomaan Lotten ja sulhasen suhdetta. Teoksessa moraali on erottamaton osa kaikkea muuta toimintaa.

Rakkauden merkitys on Wetherille itsensä toteuttamisessa ja kehittämisessä. Rakastuneen miehen mielenliikkeitä ei kuvata sentimentaalisuuden vuoksi, vaan persoonallisuuden toteuttamisen kannalta. Wertherin syvin toive on toteuttaa itseään rakkauden kautta. Kun tämä ei ole mahdollista hän tuhoutuu.

Werther halusi rakastua onnettomasti. Koska samalla hän aavisti, että rakkauskaan ei voi pelastaa häntä elämän tylsyydeltä. Werther tuhoutuu eräänlaisiin rajattoman aitouden vaatimuksiin.