Essee Epätaiteena
Montaigne loi aivan uuden kirjoittamistavan, esseen. Ranskan
kielen sana ”essai” tarkoittaa koetta ja yritystä. Montaigne nimesi tekstinsä
siis luonnoksiksi, ja sai näin kierrettyä kirjoittamislajien sääntöjä. Runousoppi
oli sanellut yksiselitteiset ohjeet kirjoittamisen eri tyyleistä eri lajeissa.
Näin kirjoittamisesta oli muodostanut suljettu systeemi. Montaigne halusi tutkia
kirjoituksen prosessimaisuutta eli kirjoittamista vapaana toimintana ilman valmista
päämäärää. Siksi hän sanoo ottavansa oppia eräästä maalarista:
”Joka valitsee jokaisen seinäpinnan edullisimman keskuksen ja sijoittaa siihen taulun, jonka hän on maalannut kaikella taidollaan ja kyvyllään, ja ympäröivän tyhjän pinnan hän täyttää groteskeilla mielikuvituksellisilla kuvioilla."
Runousopin sommitteluvaatimusten kannalta hänen esseensä ovat tasapainottomia. Retoriikka ymmärrettiin sääntöinä kuinka valita aineisto inventio, missä järjestyksessä esittää se dispositio, sekä millä tyylillä asia on sopiva esittää elocutio.
Toisaalta Montaigne ei suinkaan ollut piittaamaton retoriikan suhteen, vaan täydellinen klassisen humanismin kasvatti. Hän haki esikuvansa antiikista, roomalaisten kirjeen kirjoittamisen retorisista muodoista. Hänen esseidensä nimet ”Kirjoista” ja ”Ystävyydestä” olivat saman nimisiä esseitä esikuvallaan roomalaisella Cicerolla. Renessanssin humanistille luonteenomaisesti hän kävi jatkuvaa dialogia antiikin kanssa; hän kirjoitti kuin antiikin retorikot, ajatteli kuten he, otti heiltä esimerkkejä, mutta ei kirjoittanut latinaksi. Hänen esseidensä maailma on jo uudenaikainen ja tuo ilmaisee siksi jotain täysin uutta.