Tarina Nerohullusta - Hoffmann

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 12.03


Hoffmannin kotona kokoontuvan keskusteluseurueen nimi oli serapionveljet, sana joka viittaa tulevaisuuteen katsovaan enkeliin. Hoffmannin ensimmäinen tarinakokoelma ilmestyi samalla nimellä. Tarinat olivat jo ilmestyneet eri lehdissä. Kehyskertomuksena siinä on illanvietto, neljän ystävyksen kokoontuessa kertomaan tarinoita.

Serapion - nimitarina kertoo ihmeellisestä ja viisaasta hullusta. Kertoja sanoo tavanneensa Berliinin lähellä metsikössä oudon miehen. Takkupartainen, munkin näköinen ja kaapuun pukeutunut mies herätti kertojan huomion niin että hän alkoi tarkkailemaan tätä. Ensin tuo hahmo raivostuu, kun kertoja selittää eksyneensä metsään. Mies raivostuu siksi, että häntä oli häiritty kesken tärkeän keskustelun, jota hän oli juuri käymässä ystäviensä kanssa. Metsässä ei näkynyt muita kuin he kaksi.

No täytyy rientää Alexandran kaupunkiin“ sanoo mies ja palaa pusikkoon.

Kertoja hankkii lisätietoja tästä oudosta miehestä ja saa selville, että häntä sanotaan Serapionin marttyyriksi. Hän asuu metsään pystyttämässään hökkelissä. Vaikka ihmiset pitävät häntä hulluna, hän on ystävällinen eikä vahingoita ketään.

Myöhemmin kertoja kuulee, että mies kuuluu arvostettuun sukuun. Hän oli valmistumassa diplomaattiselle uralleen kun hän katosi yllättäen. Sitten eräs sukulainen tunnisti hänet vaeltavana munkkina, sukulaisen muistutettuaan tätä omasta taustastaan, munkki raivostuu ja käy väkivaltaiseksi. Hänet on eristettävä, eikä lääkäritkään saaneet häntä paranemaan. Kaiken huipuksi

mies onnistuu pakenemaan sairaalasta ja elää lääkäreitä pakoillen Berliinin lähellä olevassa metsässä.

Serapion marttyyri  pitää itseään maanpinnalle joutuneena enkelinä. Sitä ennen hän oli pyhä munkki, joka pakeni keisaria Theban erämaahan ja kärsi marttyyrikuoleman muuttuen enkeliksi.

Kertojaa alkaa kiinnostaa tämä enkelin tapaus. Hän tutkii alan kirjallisuutta, hulluja jotka luulevat olevansa milloin Napoleon milloin Kristus. Hän perehtyi myös moniin pyhimys-pinttymiin.


JOHDONMUKAINEN HULLUUS

Näillä tiedoilla varustettuna hän lähtee tapaamaan Serapion -pappia. Hän onkin mökillään ja aivan loistavalla tuulella. Kertoja sanoo tulleensa tapaamaan kuuluisaa marttyyria, joka kuoli satoja vuosia sitten kauhean kuoleman. Mies tunnustaa että kaikki tuo on totta, ja että nykyään tuosta

kuolemasta muistuttaa enää ajoittainen pääkipu.

Sitten kertoja muuttaa yhtäkkiä tyyliä. Puhuttelee häntä oikealla nimellä, puhuu hänen sairaudestaan ja enkeli-päähän pinttymästä. Siitä kuinka oman minän tilalle voi fiksoitua jokin historian henkilö, Napoleon tai jokin marttyyri. Sitten kertoja pomppaa ylös ravistellen häntä ja huutaen:

“Graf, herää tuhoavasta unestasi, jätä rääsysi ja palaa perheesi luo.“

Mutta mies vain hymyilee surullisesti, ja vastaa että paholainen kiusaa häntä ajoittain väittämällä että hän on joku Graf niminen mies.  Näin hullu mies tekee turhiksi kaikki kertojan järkevät yritykset. Hän lopettaa puheensa vielä erittäin johdonmukaiseen ajatukseen:

„Jos minä olen hullu, niin minuakin hullumpi täytyy olla se joka kuvittelee puhuvansa minulle järkevästi. Jos se olisi mahdollista, niin  hulluja ei enää olisi. Toisaalta jos minä olen todella Serapion -marttyyri, olisin aivan järjetön jos seuraisin teitä sillä todennäköisesti te haluatte viedä minut Alexandraan mestattavaksi.  Todennäköisesti kertoja vai kuvittelee olevansa jossain Berliinin lähistöllä, ja onkin todellisuudessa Theban autiomaassa.

Kertojaa hävettää ja hän ymmärtää miten todellista toiselle on se mitä hän itse pitää hulluutena. Serapion huomaa muutoksen kertojassa ja lohduttaa tätä sanoen, ettei usko tämän olevan täysin paha. Harhautettu vain. Hän kertoo käyvänsä kiinnostavia keskusteluja ja näkevänsä ihania näkyjä, ja jos se on hulluutta niin se on myös taivaan lahja kohtalo jota hän suosittelee kertojallekin.


TAITEILIJA – HULLU

Sitten marttyyri kertoo hänelle, että tämä erämaa on oikeastaan kaikkea muuta kuin vihamielinen. Eilen hän tapasi täällä mm. Danten ja Petrarcan ja tänään hän on sopinut tapaamisesta itse kirkkoisä Augustiuksen kanssa. Joskus hän kiipeää läheiselle vuorelle jossa hänelle näytetään ihmeellisiä tulevaisuuden tapahtumia.

Marttyyri kertoo kuinka monet pitävät hänen näkyjään käsittämättöminä.

"He väittävät että kaikki se tapahtuu vain minun mielessäni. Järjetöntä, eihän mieli pysty kehittelemään kaikkea ulkoista todellisuutta. Jopa Arioston oli myönnettävä se eilisessä keskustelussa.“

Todisteeksi hullu kertoo tarinoita siitä mitä hän aamupäivällä näki. Tarinat olivat lumoavia ja tyyliltään parasta kirjallisuutta mitä kertoja oli koskaan kuullut.

Kertoja oli ristiriitaisessa tilanteessa.

"Toisaalta tuon miehen tilanne: johdonmukainen hulluus jota mies itse piti elämänsä pelastuksena, ja samalla hänen huikea runollinen kykynsä todisti että hän ei ollut mikään sekopää. Hänen keskustelukykynsä, hänen olemuksensa ja hänen puhdas henkisyytensä herättää minussa suurta ihailua.“

Sittemmin kertoja vierailee usein marttyyrin luona ja kuulee paljon tämän tarinoita. Viimein marttyyri kuolee, ja tämän hautajaisissa kertoja tervehtii tämän tuttuja ja ylistää miestä. Nämä hymyilevät vaivautuneina ja vihjaavat että herra on kuvitellut liikaa.