Intohimoromaani - Manon Lescaut

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos lauantai 24. tammikuuta 2015, 18.40


Abbé Prèvost loi ensimmäiseksi moderniksi intohimoromaaniksi kutsutun teoksen Manon Lescaut (1731). Romaani jatkaa toisaalta Lafayetten aloittamaa ruumiillisen halun ja moraalin välisen taistelun käsittelyä – tällä kertaa aatelismiehen moraali ei kestä intohimoisen erotiikan houkutuksia. Prèvostin intohimoromaani kertoo kuinka aatelismies menettää täysin kaiken moraalinsa ja itsekunnioituksensa joutuessaan intohimojen valtaan.

Romaanissa on runsaasti melodramaattisia piirteitä; karkaamisia, naisenryöstöjä, murhia, valepukuja, kaksintaisteluja ym. Mutta kaikki nämä tekijät oli kuitenkin alistettu pakkomielteiselle ja tuhoavalle rakkaudelle.

Päähenkilöt ovat nuori kaunotar Manon ja nuori aatelismies des Gireux. Romaani alkaa kohtauksella, jossa rakkaus syttyy ensi silmäyksellä. Aatelisnuorukainen näkee naisen astuvan postivaunuista – hän lumoutuu välittömästi. Prèvost kuvaa rakastumisen joka tapahtuu silmänräpäyksessä; ei sydänten sympatiana tai seurustelun ja molemminpuolisen tuntemisen myötä vaan heti.

Nainen valehtelee heti, hän kertoo olevansa matkalla luostariin vanhempiensa pakottamana. Siinä  paikassa nuorukainen tunnustaa intohimonsa, Manon siirtää luostariin menoa ja oisistaan hurmaantunut pari pakenee. He aikovat mennä naimisiin Pariisissa, mutta ottavat hieman lemmen ennakkoa, eikä avioliitosta tule koskaan mitään.

Liisa Saariluoma kirjoittaa Manonin nautinnonhalusta:

”Rakkaus ei olekaan tässä romaanissa vielä kahden yksilön välinen suhde, vaan se on nautinnonhalun valtaan joutumista. Toinen henkilö aiheuttaa mielihyvää, joka voidaan kuitenkin korvata jonkun toisen henkilön aiheuttamalla mielihyvällä tai myös jollakin toisella mielihyvällä. Manon ”rakastaa” tosin des Gireaux’ta kaikkein eniten, mutta hän valitsee silti jonkun vähemmän miellyttävän rakastajan sekä tämän rahat silloin, kun des Gireux on täysin rahaton, koska nautinnon kokonaissumma on edellisessä tapauksessa suurempi. Kun kysymys on viime kädessä nautinnosta eikä kahden yksilön ainutkertaisesta suhteesta, Manonin on helppo vaihtaa rakastajaa vaikka useamman kerran edestakaisin.” Liisa Saariluoma: ”Minä ja sosiaaliset normit 1700 –luvun romaaneissa” Teoksessa Tomi Kaarto& Lasse Kekki (toim); Subjektia rakentamassa (2000 s.18)

Nautinnon lisäksi myös rahalla on teoksessa tärkeä osa. Nuoret ovat rahattomia, mutta Manon ei tule toimeen ilman ylellisyyttä. Kaunotar ryhtyy salaa hankkimaan rahaa itselleen seurustelemalla varakkaitten herrasmiesten kanssa. Ja näin intohimo alkaa kääntyä tragediaksi.

Manon alkaa kokea des Gireuxin rasitteena, ja järjestää tämän vangittavaksi. Myöhemmin kun he tapaavat Manon saa miehen tekemään petoksia. Yhdessä he joutuvat vangituiksi, mutta des Gireux surmaa vartijan ja vapauttaa Manonin. Parin paettua vankilasta onni kukoistaa taas hetken. Silti Manon ei voi vastustaa erään prinssin tarjoamaa huoneistoa ja hyviä tuloja. Manon tuo des Gireuxin huoneistoonsa sillä seurauksella, että molemmat taas pidätetään. Manon tuomitaan ilotyttönä lähetettäväksi laivalla Amerikkaan. Des Gireux lähtee mukaan samalle laivalle ja onni kukoistaa taas.

Lopulta Manon on muuttunut vaatimattomaksi, ja hurskaus täyttää heidän mielensä. Mutta Manon sairastuu ja kuolee ja des Gireux jää ruumiin äärelle: "Lepäsin siinä toista vuorokautta yhä suudellen rakkaan Manonin kasvoja ja käsiä." Hänen aikomuksensa oli ensin kuolla, mutta hän palaa sitten takaisin Ranskaan" vain korvatakseen moitittavan käytöksensä järkevällä ja säännöllisellä elämällä". Näin siis romaanin loppu koostaa paluuta moraalisen elämän tielle.