Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Köyhä laulaja haaveilee ylhäisestä

tekijä: bubbeli — Viimeisin muutos lauantai 20. lokakuuta 2018, 15.46


Ventadour on trubaduureista tunnetuin, ja hänen Can vei la lauzeta mover, (Kun katson kuinka siipiään) chanso on myös suomennettu Aale Tynnin toimesta. Alkuperäisen laulun voi kuunnella TÄÄLTÄ.

Runon alun leivo - metaforaa pidetään olennaisesti trubaduurin tilannetta kuvaavana. Linnun putoaminen korkeuksista rinnastuu huomioon, että rakkaus ja onni ei koske minua vaan aivan toista miestä.

"Kun katson, kuinka siipiään

valossa leivo lirkuttaa

ja sulouden tunteeseen unohtuu, kunnes putoaa

kun toisen onnen tajuan."

 

Ensin säkeistön alku ilmaisee iloa siitä, että onni on mahdollista rakastetun lähellä (kohoaminen) - sitten taivaalta putoaminen rinnastuu oivallukseen, että tuo ilo kuuluu toiselle.

Tätä metaforaa on tulkittu myös yhteiskunnallisesti:

“Taivaalta putoaminen viittaa kahteen seikkaan samalla kertaa: joko yksilö on pyrkimässä asemansa yläpuolelle ja asettaa vääriä tavoitteita feodaaliselle järjestykselle (näkökulma joka viittaa feodaalisiin arvoihin); tai että aristokraattinen luokka on epäoikeudenmukainen koska ei kunnioita yksilön kykyjä kuten tulisi (näkökulma joka viittaa porvarillisiin arvoihin).“  (Anthony Easthope 1989, Poetry and Phantasy s.78)

Feodaalisessa maailmassa naisen ja miehen halu olivat erilaisia. Fyysisesti vahvat, aggressiiviset ritarit ja heikot, pyörtyilevät linnanrouvat elivät täysin eri maailmoissa. Kuinka mitään kohtaamista voisi tapahtua? Käytännössä he eivät voi muodostaa muuta kuin erilaisia sadismin ja masokismin versioita.

Taivaalta putoamisen metaforan voi tulkita myös seksuaalisen halun kannalta. Silloin se ilmaisee sitä, kuinka lyyrisen minän ja kohteena olevan naisen halu ovat erilaisia. Erilaiset toiveet merkitsevät ristiriitaa, jonka vuoksi alempi joutuu kärsimään. Näin tämä metafora kertoo onnen kuvitelman romahtamisesta. Psykoanalyyttinen tulkinta näkee leivo -metaforassa narsistisen fantasian ja sen rikkoutumisen kuvan:

“Aluksi puhuja toivoo kadottavansa itsensä leivosen iloon, joka itse on kadonnut auringonvaloon. Hänen halunsa kohteena on rakastaa kohdettaan kuten itseään ja palata niiden samaistumiseen. Mutta tämä primaari narsismin hetki on peruuttamatta ohi runon alussa. Leivosen iloinen tyytyväisyys kääntyy hetkessä putoamiseksi, itsensä unohtaminen muuttuu välittömästi erilliseksi itsetietoisuudeksi. Tästä seuraa, että runo pyrkii löytämään uudestaan tämän primaarin samaistumisen, mutt toisin keinoin, asettamalla naisen hahmon ego ideaalin tilalle niin että siitä tulee 'egon itserakkauden tila'. Naisesta tulee hänen ainoa moraalinen auktoriteetti, universalisoitu kaikkiin naisiin, kaikkeen lempeyteen.“

(Easthope s.79-80)

Taivaalta putoamisen kuva on myös miehen ja naisen eroon havahtuminen. Tästä näkökulmasta koko chanso saa muotonsa, ja siihen näyttää liittyvän paitsi naisen idealisointi, niin myös valitus naisen kääntymisestä toiseen suuntaan:

Voi! Hänestä ei uskoisi,

vaan haluun jättää kuolemaan

hän raukan, joka iloita

ei hänettä voi milloinkaan.

Viisaaksi luulin itseni.

Voi! vähän tiedän. Rakastaa

on pakko naista, jolta en

ikinä suosiota saa.

Menetin koko sydämen,

itseni, hänet, maailman;

ja ainoastaan halun sain

ja kaipauksen kalvavan.

. . .

Vain epätoivoon nainen vie.

Mitenkä naisiin luottaisin?

Kuin ennen pidin arvossa,

täst'edes heitä halveksin.

(suom. Aale Tynni)