Siirry sisältöön. | Siirry navigointiin

Jyväskylän yliopiston Koppa

HUOM! Kopan käyttö päättyy 31.7.2024! Lue lisää.


Navigation

Lehmusten Alla - Vogelweide

tekijä: bubbeli — Viimeisin muutos lauantai 20. lokakuuta 2018, 15.52


Walther von der Vogelweiden lauluissa huipentuu hohe minne -laulujen naisen palvonta. Toisaalta Walther liittyy myös uudenlaiseen traditioon, jota kutsutaan niedere minneksi. Niissä laulaja esitetään rakastuneeksi naiseksi.

Tanssilaulun melodiaan tehty “Lehmusten alla“ (Unter den Linden an der heide) on niedere minne. Sen voi kuunnella TÄÄLTÄ.

Lehmusten alla ei ole tavoittamattoman rakkauden ylevöittämä runo, vaan siinä lauletaan toteutuneesta onnesta ja tyydytyksestä.

Tätä kuuluisinta Waltherin runoa lukiessa unohtuu helposti sen historiallinen etäisyys. Runon yksinkertainen tuttuus ja nautinnollisuus hämäävät. Runo ei kerro yleispätevästä inhimillisestä tunteesta, historiattomista ja läpi aikojen samanlaisena pysyvästä onnen muodosta. Pikemminkin sen kautta voi aavistaa tunteiden rakennetta, joka kuuluu tyystin toiseen aikaan:

"Lehmusten alla
on nurmen nukkaa,
sinnepä vuode laadittiin"

Runo alkaa nimeämällä lemmen paikan: Runon paikka on tässä miellyttävä, salainen lemmenkohtauksen paikka, locus amoenus. Tämä paikka ei ole puutarhan suojissa, vaan nummen laidalla sijaitseva kuiva ja heinikkoisen pehmeä paikka (heide). Tärkeää on, että tämä paikka on sosiaalisesti kontrolloidun ympäristön ulkopuolella, eikä se kuitenkaan ole vihamielinen vaan lempeän ystävällinen luonto.

Keskiaikaisessa lyriikassa toistuvat, modernin lukijan kannalta kliseeksi asti keväät, lähteet, satakielet, niityt ja varjoisat lehmukset. Siksi on huomattava, että luonto on niissä lähes vaakunamainen symbolisten merkkien kokonaisuus. Realistiset detaljit olisivat tuona aikana olleet vain sekavia viittauksia. Runon maisema ei tuolloin ollut detaljien vaan symbolisten merkkien kokonaisuus. Osin se oli pelkästään formaalein merkein tyylitelty vaakuna.

Tämä esittämisen malli ei löydy ulkoisesta luonnosta vaan symbolisten merkkien valikoimasta. Runossa ensimmäinen tällainen merkki on lehmus, rakastavaisten puu. Se mainitaan runoissa vain silloin kun ilmaistaan miellyttävä, varjoisa paikka, jossa rakastavaiset kohtaavat.

Muita merkkejä runossa ovat lakoontuneet heinät ja murskaantuneet kukat. Lemmenvuode näkyy jälkinä heinikossa. Näistä voi lukea, että kyseessä ei ole raiskaus, vaikka yleensä murskatut kukat symbolisoivat sitä. Ensin heinikkovuode on kauniisti taivutettu (vinden) ja kukat ovat murskaantuneet vasta sitten (gebrochen bluomen).

Yllättävintä runossa on se, että hahmo, joka esiintyy tässä runossa ei ole mies, eikä viittaa Vogelweideen itseensä. Laulaja on nuori nainen. Tämä paljastuu vasta vähitellen,  yleensäkin Vogelweiden lauluille on tyypillistä hämäryys, jossa laulajan sukupuoli jää epämääräiseksi.

Runon toisen säkeistön alun voi vielä liittää mieslaulajaan (Ich kam gegangen). Mutta säkeistön loppu kiinnittää huomion naisen punaisiin huuliin: Huulteni hehkua katsokaa! (seht, wie rot mir ist mein munt.) Tässä puhuttelussa on läsnä miehen katse, mutta runon minä on nainen: punaiseksi hiertyneet naisen huulet on nähty ulkoisesti.

Myöskään partneri ei ole määritelty: hän ei ole ritari eikä muutenkaan sosiaalisesti nimetty: hän on vain kulta. 'Friedel' on hellittelysana, se viittaa siihen joka ottaa syliinsä ja halailee.

Tapa, että miesrunoilija kertoo onnesta ja tuskasta naisen näkökulmasta kuuluu keskiaikana yleiseen naismonologien lajiin. Toteutuneen onnen ilmaisemiseen tällainen rooliruno sopii erityisen hyvin:  runoilija voi vastata naisen äänellä mutta omien toiveidensa mukaisesti.

“Naisen puheessa on miehinen minä läsnä; mitä mies toivoo, sen nainen kertoo koettuna onnena.“

(Schaffer s.439)

Näin runoilija voi asettua juuri sellaisen tunteen kohteeksi, jota hän toivoo. Kyse on siis toiveen toteutumisen fantasiasta: runoilija antaa äänensä rakkauden kohteelle siksi, että tällaisen naisen kautta hänen toiveensa voi toteutua.

 Rouva taivainen! (here frouwe!)

Tämä, varsin muodolliselta vaikuttava lausahdus, on ratkaiseva runon tulkinnalle. Siinä runoilija huudahtaa naiselle, joka leikkii hänen kanssaan “rouvaa“ heinikossa. Samalla koko runon dialogisuus paljastuu: tässä siis naisen monologin keskeyttää miehen huudahdus: Rouva taivainen!

Kun tarkastelee runon eri ääniä huomaa, että siinä on kerrontaa keskeyttäviä kysymyksiä, yleisön puhutteluja ja vielä rakastavaisten keskinäisiä huudahduksia.

"Eeppinen 'sattui kerran' tarina  murtuu jatkuvasti yleisölle suunnattuun puheeseen, kysymyksiin, huudahduksiin; lyyriseen nykyisyyteen ja tulevaisuuden toiveisiin.“

(Schaffer s.439)

Tandaradei ! Sana joka ei merkitse mitään vihjaa kuinka hilpeää oli se leikki, joka tuolla lehmuksen alla tapahtui. Satakielen laulu viittaa leikin monikielisyyteen ja hilpeyteen.

"Sillepä maittaa
nauru, ken tuohon

paikkaan eksyy jälkeenpäin."

Nämä säkeet näyttävät leikittelevän yksityisen ja julkisen välisellä jännitteellä. Makuupainanteen löytyminen lehmuksen alta herättää hilpeyttä. Itse paikka on anonyymi, mutta murskaantuneet kukat

kertovat mitä siinä on tapahtunut. Laulu julkistaa vain tämän paikan: satakielen tavoin se osoittaa paikan, paljastamatta silti rakastavaisten henkilöllisyyttä.

Lähteet:

  • Easthope, Anthony: Poetry and Phantasy
  • Elias, Norbert: The Civilizsing Prosess
  • Haapanen-Tallgren, Tyyne: Trubaduureja
  • Lacan Jaques: The Feminine Sexuality
  • Schaffer: Minnesang