Romaanista

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos maanantai 28. syyskuuta 2009, 12.18


Don Quiotea pidetään ensimmäisenä romaanina, muodoltaan se poikkeaa selvästi kaikesta edeltävästä. Teos ei ole ritariromaani eikä veijariromaani, mutta molempien piirteitä siinä on. Ritariromaani (amadis) oli maailmaltaan hyvin espanjalainen laji, se korosti sankarin ehdotonta uskollisuutta sekä ritarikunnialleen että naiselleen. Don Quiote parodioi tätä lajia. Toisaalta Don Quiotea voidaan pitää veijariromaanina (pikareski),  koska teoksen juoni perustuu toinen toistaan seuraaville koomisille seikkailuille. Veijariromaanissa päähenkilö on yksinäinen veijari, joka alituisesti roolia vaihtaen seikkailee eri paikkakunnilla. Don Quiote ei kuitenkaan ole tällainen veijari, vaan yhden ihanteen mies.donquiotekirj

Teos ei noudata suoraan mitään tuon ajan lajia eikä mitään esteettisiä normeja. Teoksen lähtökohtana on todellinen maailma. Tämä näkyy jo teoksen ensimmäisten sanojen viittauksista:

”Eräällä Manchan paikkakunnalla, jonka nimeä en huoli mieleeni palauttaa, eli taannoin muudan niistä hidalgoista, joilla oli peitsi orrella, vanhanmallinen nahkakilpi, hevosluuska ja vinttikoira.”

Sanat ”eräällä” ja ”muuan” viittaavat johonkin paikkaan minkä lukijoiden oletetaan tuntevan. Tuon ajan espanjalainen kylä, ja siellä kaikkien tuntema köyhtyneen aatelislinnan omistaja. Teoksen asetelma viittaa myös ajan tilanteeseen, kun Espanjan suurvalta-asema alkaa olla mennyttä, sen nykyisyys paljastuu vähemmän kunniallisena. Cervantes rinnastaa päähenkilön myös itseensä, kun hän ironisesti ilmoittaa että hänen hengestään syntyy juuri tämänkaltaisia olentoja:

”Joutilas lukija, voit uskoa vannomattakin että soisin tämän kirjan, älyni lapsen, olevan kaunein ja oivallisin ja nerokkain, mitä kuvitella voi. En ole kummemmin kyennyt rikkomaan luonnon järjestystä, jonka mukaan jokainen olio tuottaa kaltaisensa. Mitäpä siis voikaan hedelmätön henkeni saada syntymään, kuin kertomuksen laihasta, käperästä ja eriskummallisesta pojasta (Don Quiotesta).”

Don Quioten lähtökohtana oli tehdä parodinen ritariromaani, ja osoittaa näin kuinka naurettavaa ritarien toiminta olisi tuon ajan Espanjassa. Ritariromaanit opettivat yhä tuon ajan ihmisille hyviä tapoja ja hyvää kieltä. Romaani kertoo Don Quioten harhakuvitelmien törmäämisestä todellisuuteen. Siksi Cervantes laittaa sankariksi miehen jonka ”aivot olivat kuivaneet” liiasta lukemisesta:

Don Quiote ”yrittäessään ymmärtää ritariromaanien merkillisiä koukeroita kävi niin, että lopulta unen vähyys ja liiallinen lukeminen kuivasivat hänen aivonsa siinä määrin, että häneltä vihdoin meni järki sekaisin.”

Tämä ritari saattaa hyökätä paitsi tuulimyllyjä vastaan, hän saattaa myös taistella lammaslauman keskellä luullen olevansa sodassa. Suurin osa seikkailuista on koomisia pieksemisiä, joissa Don Quiote saa aina selkäänsä. Koomisen edeltäjänsä, pikareskiromaanin, tavoin murtuneet luut ja ruhjeet paranevat varsin helposti ja ritari saattaa jatkaa seikkailujaan.

Ritariromaanien tavoin Don Quiote  kokee, että hänelle lähetetään paitsi seikkailuja, myös kiusauksia. Ennen kaikkea noidat vainoavat häntä ja muuttavat jättiläiset tavallisiksi tuulimyllyiksi juuri kun hän on voittamaisillaan taistelun.

Cervantesin romaani ei rakennu juonelle, vaan pikemminkin henkilöille. Ritarin ja hänen peitsen kantajansa Sanzho Panzan suhde ja heidän väliset keskustelut on romaanin kantava elementti. Don Quioten idealismi ja Sanzho Panzan talonpoikaisrealismi joutuvat vastatusten.

Kirja rakentuu seuraavista elementeistä

1) puheet ritarin ja aseenkantajan kesken
2) seikkailut eli tappelut
3) keskustelut ja väittelyt vieraiden kanssa
4) välikertomukset, itsenäisiä tarinoita.

(Liisa Saariluoma, Muuttuva romaani, Karisto 1989)