Don Juan Hahmo

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos tiistai 15. huhtikuuta 2008, 11.59

Don Juan hahmo ilmaisee hyvin barokin ajan elämänkokemusta, hämmennystä sen suhteen, onko äärimmäinen nautinnollinen elämä samalla äärimmäisen tyhjää. Hahmo esiintyy ensimmäisen kerran Tirso de Molinan näytelmässä El Burlador de Sevilla y convivado de piedra  (Sevillan pilkkaaja  ja kivinen vieras).

Don Juan on naisten viettelijä, joka kutsuu luokseen erään viettelemänsä naisen isän kivisen hautapatsaan, ja kun tämä sitten tuleekin, tämä vie Don Juanin mukanaan helvettiin. Voimme kysyä, mikä Don Juanin tarinassa on modernia. Eikö antiikissakin ole lukuisia viettelytarinoita ja viettelijähahmoja; eikö tällainen ole esimerkiksi Zeus itse, jolla on lukemattomia naisjuttuja kuolevien ja kuolemattomien kanssa? Ero antiikin ja modernin tarinan välillä on juuri siinä, että Zeus ei antiikin perspektiivistä katsoen  ole viettelijähahmo – koska hänen naisseikkailunsa nähtiin yksittäisinä tekoina, joihin oli syynä jumalaista alkuperää oleva (Afroditen aiheuttana) rakkauden intohimo, jonka uhreiksi kuolemattomat voivat joutua yhtä hyvin kuin kuolevaisetkin. Toisin sanoen henkilön tekojen syynä ei ole hänen taipumuksensa tai luonteensa vaan hänen joutumisensa tiettyyn objektiiviseen asiaintilaan. Modernissa sen sijaan rakkausseikkailu on ihmisen oma valinta, johon hänellä on tai ei ole luontainen taipumus.

Don Juan–myytti rinnastuu Faustiin eräänlaisena maailman valloittamisen  ja omien voimien mittelemisen myyttinä sekin. Myöhemmissä kirjallisissa tulkinnoissa Don Juan on nähty usein romantisoiden ideaalin etsijänä, joka ei voi tyytyä reaaliseen todellisuuteen, tai rakkauteen kykenemättömänä ja siksi yhä uusiin viettely-yrityksiin tuomittuna. Hänestä on tullut kuten Faustista hahmo, johon voidaan suhtautua sympatialla.”

”Myytit klassisessa ja modernissa kirjallisuudessa” s. 28 – 29. ks. Liisa Saariluoma toim. Keijujen kuningas ja musta Akhilleus.