Näkökulman muutos sonetissa

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos maanantai 31. elokuuta 2015, 17.47


Sonetin muoto on hyvin hienostunut ja vaativa. Se koostuu kahdesta osasta (oktaavi ja sestetti) ja näiden välisestä käännekohdasta (volta). Sonetissa voi kehitellä ongelmaa ja ratkaisua, jännitettä ja huipennusta. Tämä kaikki on toteutettavissa kahden osan välisen käännekohdan  avulla.

Sonetin kokonaisuus on seuraavanlainen: ensimmäinen osa (oktaavi) muodostaa runon maailman. Sitten tapahtuu oivallus ja näkökulman muutos (volta), jonka myötä samaan asiaan tulee uusi näkemys, jonka loppu (sestetti) esittää. Sonetti syntyy, kun pysähtynyt tilanne muuttuu liikkuvaksi prosessiksi.  Siksi sonettia pidetään renessanssin hengen täydellisenä ilmauksena. Sonetti ei pysy ennalta annetussa totuudessa, vaan asiaan löydetään uudenlainen suhde.

Petrarcalaisen sonetin loppuosassa on kuusi säettä (sestetti), ja säkeet riimittyvät vuorotellen (c-d-c ja d-c-d). Riimikuvio on siis yksinkertainen, mutta ajatuksen tai tunteen kuviolle tulee paljon painoa. Sonetin lopun tulee ohjautua joko vapauttavaan tunteen ilmaisuun, tai tyytymiseen sellaisen asian edessä jota ei voi muuttaa.

Riinitys ja jako säkeistöihin mahdollisti ei-kertovan runouden, sellaisen mikä ei perustunut tarinan etenemiseen. Aihe tulee ilmi samoin keinoin kuin laulussa, jossa ajatus kiinnittyy melodiaan. Äänteellisesti soiva riimikaava a-b-b-a toistuu seuraavassa a-b-b-a. Nämä kahdeksan säettä yhdessä muodostavat sonetin ensimmäisen osan (oktaavi).

Sonetin ensimmäinen osa muodostaa runon maailman. Suhde tähän maailmaan luodaan toisessa säkeistössä. Seuraavassa Petrarca kuvaa ensin satakielen laulua, ja seuraavaksi rinnastaa oman tunnetilansa siihen:

Kai lapsiaan tai puolisoa sorjaa (a)
tuo satakieli itkee sulosuulla (b)
helisee ilma, joka metsän puulla (b)
suruinen kaiku toistaa ääntä norjaa. (a)


Sen itseäni, tuskieni orjaa (a)
säestävän voin kaiken yötä kuulla; (b)
on oma syyni, että saatoin luulla: (b)
jumalatarta Kuolema ei korjaa (a)

Nämä sonetin (311) kaksi säkeistöä muodostavat eri tasot; satakielen laulu luo ikään kuin akustisen tilan, helisevän ilman, jonka kautta hahmottuu myös puut ja metsä. Laulu itse asiassa säveltää koko öisen metsän.

Toinen säkeistö yhdistää linnun valituksen ja oman tunteen, näin satakieli ja öinen metsä säestävät lyyrisen minän tuskaa. Samalla kun tapahtuu siirtymä ulkoisesta sisäiseen, siirrytään valituksesta tuskaan. Näin siis kaunis ja melankolinen linnun valitus muuttuu runon minän tuskaiseksi kokemukseksi, myös loppusoinnut tukevat tätä. Elina Vaaran käännöksessä -orjaa, loppusointu liittyy ensin kauniisiin sanoihin (sorjaa ja norjaa) - sitten paljastuu kärsimyksen ydin "orjaa".

Sonetti 8 (ystävälle lähetettyn runon mukana oli lintuja häkissä, ilmaisemassa tunnetta mistä sonetti puhuu. Käännekohta ilmaisee, kuinka Petrarca itse heittelehtii ansassa.

Juurella vuorten, ensi kerran missä  (a)
kaunista kantoi maista pukuansa     (b)
hän, jonka tähden usein unestansa  (b)
lähettäjämme herää kyynelissä,        (a)       

vietimme, vapaat, rauhan siimeksissä (a)
elämää, jota kaikki eläinkansa             (b)
ikävöi; emme tienneet, että ansa         (b)
tukala vartoi tiemme tietyvissä.            (a)   

Tilassa, joka surkea on, vajaa             (c)
nyt jälkeen autuus-elon, lohtu yksi      (d)
jäi meille, paitsi kuolemaa: ken ajaa     (c)

näin meitä, koston saa hän: viskellyksi  (d)
näin myös hän joutuu, liki viime rajaa     (c)
lujemmin kahlein kuin me kytketyksi.       (d)

                            (suom. Aale Tynni)

r.2.”kaunista kantoi maista pukuansa”, Petrarca puhuu tässä Lauran ‘maallisten puolten ihastuttavasta asusta tarkoittaen Lauran hahmoa eräänlaisena sielun yllä olevana asuna.

r.3 ”lähettäjämme”, viittaa Petrarcaan.

r. 7 -8. ”ansa/ tukala vartoi tiemme tietyvissä”, eläinten ja rakastuneen kohtalo ovat samankaltaisia, siksi ansassa olevat eläimet saavat edustaa rakastuneen tukalaa tilaa.