Coleridgen ja Wordsworthin ystävyys
Ensin Samuel Coleridge (1772-1834) tunnetaan radikaalina
opiskelijana. Hän tuli Cambridgeen opiskelemaan 1791, ja innostui vallankumouksellisista
aatteista. Pian hän liittyi kolmen nuoren miehen seuraan, joka suunnitteli eräänlaisen
kommuunin perustamista kahden muun runoilijan kanssa. Tässä yhteisössä tulot
jaettaisiin tasan ja 2-3 tunnin työ riittäisi toimeentuloon. Loppuaika käytettäisiin
opiskeluun, keskusteluihin, ja lasten kasvatukseen. Mutta lasten saamiseksi
oli mentävä naimisiin. Miehet löysivät kolme sisarusta, ja menivät naimisiin,
kävi vain niin onnettomasti, että Coleridge ei tullut lainkaan toimeen hänelle
sattuneen naisen kanssa. Myöhemmin Coleridge lähti omille teilleen, ja hänen
vaimonsa sekä lapsen talous jäi muitten ryhmäläisten huoleksi.
Seuran kumoukselliset toimet saivat pian nuoren Wordsworthin kiinnostumaan heistä. Tästä alkoi englantilaiselle kirjallisuudelle niin tärkeä Coleridgen ja Wordswothin ystävyys. Ihmisinä he olivat täysin erilaisia, aina kun he yrittivät yhdessä kirjoittaa runon, siitä ei tullut mitään. Mutta ideoiden kehittely ja keskustelu kävelyretkien aikana oli molemmille erittäin antoisaa, ja niiden vaikutuksesta syntyi aivan uudenlaista, romanttista runoutta.
VANHAN MERIMIEHEN TARINA
Coleridge ja Wordswoth tapasivat toisensa päivittäin, tekivät pitkiä kävelyretkiä. Erittäin tärkeänä taustavaikuttajana mukaan liittyi Williamin sisar Dorothy Wordswoth. Coldridge arvosti häntä erityisesti.
Miesten yhteistyönä syntyi "Lyrical ballads" (1798). Siinä Coleridge julkaisi, symbolisen näkynsä ”The Rime of the Ancient Mariner” (Vanhan merimiehen tarina, suom. Yrjö Jylhä. Ks. Maailmankirjallisuuden kultainen kirja, Englanti, ). Coleridgen kohdalla kävi niin, että tämä jäikin ainoaksi laajaksi runoksi, muista on vain keskeneräisiä luonnoksia.
”The Ancient Mariner” on balladimaiseen kansanlaulun tyyliin kirjoitettu eräänlainen meriseikkailu. Se ei perustu runoilijan omiin kokemuksiin, vaan runoelman kaikki elementit löytyvät kirjallista lähteistä. Aineiston hän haki merimatkojen kuvauksista, pyhimyslegendoista, saksalaisten romantikkojen kertomuksista.
Seitsenosaisen runon juoni on lyhyesti seuraavanlainen. Vanha merimies pakottaa hääjuhlissa erään nuoren miehen kuuntelemaan tarinaansa. Hän kertoo merimatkastaan, kuinka laiva joutuu myrskyn kouriin ja ajelehtii etelämantereelle. Sitten vanhus alkaa kertoa albatrossista joka seuraa laivaa, asettuu laivan kannelle leikkimään merimiesten kanssa.
Tarina saa oudon käänteen, kun vanha merimies kertoo ampuneensa tuon albatrossin ja suututtaneensa muut merimiehet. Myöhemmin kun tuulet tyyntyvät, ja vesi loppuu niin kertojaa syytetään epäonnesta. Kuollut albatrossi sidotaan hänen kaulaansa.
Viimein horisonttiin ilmestyy varjo, se paljastuu aavelaivaksi ja sen miehistöstä Kuolema ja Valheellisuus jakavat aluksen miehistön keskenään, toiset kuolevat ja vain kertoja jää henkiin. Mutta harhojen ja kovien koettelemusten jälkeen laiva vapautuu kirouksesta, kun kertoja ylistää ja siunaa eräitä meren olentoja; niin miehistö herää henkiin ja laiva lähtee liikkeelle.
Vielä laiva kohtaa monia yliluonnollisia tapahtumia, kunnes vanha merimies selviää maihin. Lopuksi vanha merimies sanoo, että omalla tarinallaan hän haluaa opettaa rakkautta ja kunnioitusta kaikkea elävää kohtaan.
”Häävieras! Herran haltuun jää!
Mut unohtaa et saa,
Että parhaiten se rukoilee,
Ken kaikkia rakastaa,
Niin suurta kuin myös pientäkin
Ja ihmist’ elukkaa”
(suom. Yrjö Jylhä)
Kun "Lyrical Ballads" oli ilmestynyt William, Dorthy ja Samuel Coleridge matkustivat Saksaan, jota he pitivät ajan henkisenä keskuksena. Coleridge opiskeli siellä filosofiaa, ja saksalaista idealismia. Hän itse oli englantilaisista romantikoista ehkä kaikkein lähimpänä idealismin filosofiaa.
Saksan kautta Coleridge toi myös uuden näkökulman Shakespearen taiteeseen. 1700 -luvun Englannissa Shakespearea pidettiin luonnonlapsena ei niinkään nerona. Coleridge esitteli sitten romanttiseen henkeen Shakespearea ennen kaikkea nerona joka loi täysin omanlaistaan taidetta.
Coleridgen tärkein teos estetiikan alueella oli omaelämäkerrallinen ja teoreettinen "Biographia Literaria". Filosofinen idealismi tuli siinä vahvasti esiin, ja vaikka sen koko keskiosa oli lainattu Schellingiltä, se on kuitenkin englantilaisen romantiikan kannalta keskeisin teoreettinen teos.
Samoihin aikoihin Coleridge tutustui ooppiumiin, ja alkoi käyttää ainetta varsin runsaasti. Niin että hän pystyi jonkinlaiseen tuotantoon vain eri ystävien hoidon ja huolenpidon tuloksena.
”Kubla Khan” runolla on alaotsikko "Uninäky", Coleridge kertoi sen syntyneen ooppiumin vaikutuksesta, kolme tuntia kestäneen näyn aikana jolloin kaikki ulkoiset aistit olivat unessa. Runo oli kokonaisena hänen päässään kun heräsi, valitettavasti hän ehti kirjoittaa vain 50 riviä, kun joku tuli huoneeseen, kirjoitus keskeytyi ja näky katosi.
Coleridge jäi yhä pahemmin kiinni oopiumiin ja eli viimeiset vuotensa hoidossa.