Rakkauden Etiikka

tekijä: Tero-Erik Sakari Tuomala Viimeisin muutos keskiviikko 21. tammikuuta 2015, 15.10

Boccaccio tunnetaan hilpeänä moraalittomien tarinoiden kertojana, usein hän on kuitenkin vain keskiaikaista seksuaalimoraalia vastaan. Hänen käsityksensä on elämänkielteisyydeksi muuttuneen kristillisyyden vastakohta ja on maallisuuden myöntämistä.

Kun Boccaccio lähtee tarinoimaan, hän pyrkii kokonaisuuteen, jossa hyvin erilaiset yhteiskunnalliset seikat ovat esitetty rinnakkain, niitä pitää yhdessä vain nautinnollinen kerronta. Siksi julmistakaan kohtaloista ei Decameronessa tehdä tragedioita. (Erik Auerbach, Mimesis, 228.)

Boccaccion rakkauskäsitys tulee esille Neljännen päivän ensimmäisessä kertomuksessa. Ghismondan tarinassa vanha isä on liian kiintynyt tyttäreensä. Tytär on jo leski ja oppinut avioliitossa nauttimaan lemmestä, isä pitää häntä kotona. Siksi Ghismonda valitsee salaa itselleen rakastajan, palvelijoistaan parhaan miehen. Rakastaja on "alhaissäätyinen, mutta kaikkia muita jalompi."

Ghismonda halusi salaisen rakastajan, koska ”ei halua häpeää isälleni, mutta luonto vaatii lempeä." Rakkauden ja jäykkien roolien ristiriita tulee esille isän ja tyttären suhteessa - naiselle sopii salaisen rakastajan pito, mutta isälle se on kauhistus, koska hän huolehtii tyttönsä kunniasta.
Isä saa suhteen selville ja syyttää tytärtään alhaiseksi ihmiseksi.

Ghismonda pitää kuluisaksi tulleen puolustuspuheen, jossa hän ylpeästi puolustaa oikeuttaan lihalliseen rakkauteen. Sitä on pidetty myös eräänlaisena Boccaccion rakkaudelle perustuvan etiikan julistuksena:

"Olethan itsekin lihaa ja verta, isä! Silloin sinun pitäisi tietää, että tyttäresikin on lihaa ja verta eikä rautaa tai kiveä. Vaikka oletkin jo vanha sinun tulisi muistaa miten väkevästi luonnon lait nuoria ihmisiä hallitsevat… Näistä syistä tunnen aistillista halua, mitä on vielä suuresti voimistanut se, että olen jo kerran ollut naimisissa ja tiedän, mitä nautintoa tämän kaipuun tyydyttäminen tuottaa.

Pystymättä vastustamaan näitä voimia ja nuorena, heikkona naisena päätin totella niitä ja rakastuin. Mutta minä tein kaiken voitavani, etten tuottaisi tällä harha-askelella, johon luonto minut pakotti, itselleni enkä sinulle häpeää.”

Ghismondan puheesta suuttuneena isä murhaa rakastajan ja ottaa tällä sydämen rinnasta.  Sydän on tässä konkreettisesti verinen lihakimpale, mutta siitä huolimatta rakkauden symboli. Isä ojentaa sydämen tyttärelleen ja sanoo “tässä sinulle se mitä eniten rakastat”.  Tytär toimii vähintään yhtä dramaattisesti kuin isänsä ja kaataa myrkkyä sydämelle, sekä juo myrkyn, painaen sydäntä rintaansa vasten.

Boccaccion rakkauskäsitys tulee esille Ghismondan  tarinassa. Siinä vanha isä on liian kiintynyt tyttäreensä; vaikka nainen on jo leski ja oppinut avioliitossa nauttimaan lemmestä, isä pitää häntä kotona. Siksi Ghismonda valitsee salaa itselleen rakastajan, palvelijoistaan parhaan miehen. Ghismonda oli "kasvoiltaan ja vartaloltaan niin kaunis kuin nainen voi suinkin olla."  Kun taas hänen rakastajansa on "alhaissäätyinen, mutta kaikkia muita jalompi."

Ghismonda halusi salaisen rakastajan, koska ”ei halua häpeää isälleni, mutta luonto vaatii lempeä." Ruumiillisen rakkauden ja sosiaalisen roolin ristiriita tulee esille isän ja tyttären suhteessa - naiselle sopii salaisen  rakastajan pito, mutta ei isälle se on kauhistus koska hän huolehtii tyttönsä sosiaalisesta kunniasta.

Käy kuitenkin niin, että isä saa suhteen selville ja syyttää tytärtään alhaiseksi ja kunniattomaksi ihmiseksi. Ghismonda pitää puolustuspuheen jossa ylpeästi puolustaa oikeuttaan lihalliseen rakkauteen. Sitä on pidetty myös eräänlaisena Boccaccion rakkaudelle perustuvan etiikan julistuksena:

"Olethan itsekin lihaa ja verta, isä! Silloin sinun pitäisi tietää, että tyttäresikin on lihaa ja verta eikä rautaa tai kiveä. Vaikka oletkin jo vanha sinun tulisi muistaa miten väkevästi luonnon lait nuoria ihmisiä hallitsevat… Näistä syistä tunnen aistillista halua, mitä on vielä suuresti voimistanut se, että olen jo kerran ollut naimisissa ja tiedän, mitä nautintoa tämän kaipuun tyydyttäminen tuottaa.

Pystymättä vastustamaan näitä voimia ja nuorena, heikkona naisena päätin totella niitä ja rakastuin. Mutta minä tein kaiken voitavani, etten tuottaisi tällä harha-askelella, johon luonto minut pakotti, itselleni enkä sinulle häpeää.”

Ghismondan puheesta suuttuneena isä murhaa rakastajan, otattaa tällä sydämen rinnasta ja antaa sen tyttärelleen. Sydän on tässä konkreettisesti verinen lihakimpale, mutta siitä huolimatta  rakkauden symboli. Isä ojentaa sydämen tyttärelleen ja sanoo “tässä sinulle se mitä eniten rakastat”. Tytär toimii vähintään yhtä dramaattisesti ja kaataa myrkkyä sydämelle, juo sitten myrkyn, painaen sydäntä rintaansa vasten. Sydämen ottaminen motiivi toistuu muuallakin Boccaccion tarinoissa. Konkreettisten seikkojen avulla ilmaistaan samalla kertaa sekä spontaaneja tunteita, että rituaalisia esityksiä. Ghismondasta tulee rituaalin suorittaja siitä lähtien kun hän näkee rakastettunsa sydämen. Siitä lähtien hän seuraa rakastettuaan kuuluu vain tuolle sydämelle.